Nero kävi taas tiistaina uimassa. Toi oli kolmas kerta ja nyt se jaksoi uida jo melkein koko puolituntisen yhteenmenoon, kun ekalla kerralla väsähtäminen tapahtui parissakymmenessä minuutissa. Turkin vähentymisellä on varmasti osuutta asiaan, mutta selkeästi on taas tekniikka muistunut mieleen ja kuntokin parantunut.
On kyllä kivaa, että ollaan saatu porukka kasaan ja uiminen on mahdollista. Nerppa on aivan innoissaan, kun lähdetään kahdestaan ja päädytään uimalaan. Allas on ainoa paikka, missä sille heitetään mitään, joten riemu on välillä ylitsevuotavaa. Vähän jänskättää aina välillä kun kierrokset nousee, että se liukastuu pahemmin, mutta antaa toisen intoilla.
Soran kanssa aksattiin taas sunnuntaina ja meni aikas kivasti. Tehtiin pientä pyöritys pätkää, johon kivoja linjoja ja hyvää asennetta. Lisäksi tehtiin keinulle persjättöjä ja takaaleikkauksia. Kummankaan kanssa ei mitään ongelmaa, vaan Sora tekee keinun edelleen juuri niin kuin se on sille opetettu. Se siis juoksee täysiä oikeaan kohtaan ja lähtee liikkeelle, kun keinu on pamahtanut maahan. Helppoa ja nopeeta.
Myös aalle tehtiin pari toistoa, jotta joskus päästäisiin kisaamaan agilityradoillekin. Jostain bongasin juoksuaalle neuvon, että laitetaankin pumpperi heti aan harjanteen jälkeen, jotta koira joutuu venyttämään jo ensimmäistä laukkaa, mistä automaattisesti seuraa toisen laukan paremmin paikalleen osuminen. Se toimi! Ja vielä sairaan hyvin. Sora venytti aan yli ponnistavan laukan jo niin pitkälle, että toinen laukka osui erittäin hyvään kohtaan kontaktille. Jokaisella suorituksella. Aa myös näytti paljon luonnollisemmalta ja helpommalta, koska laukkojen kohtia ei oltu pakotettu, vaan Sora sai hakea niitä enemmän itse. Parasta tässä on, että oikeastaan korjaus on vauhdin lisäämistä. Toivottavasti ei ollut vain yhden kerran juttu, vaan toimii jatkossakin ja päästäisiin kääntymään ja hävittämään pumpperi kokonaan!
Tänään käytiin kisaamassa Soran kanssa toinen virallinen agilitystartti Riihimäellä. Tarkoituksena oli joskus aikaisemmin tähdätä ihan kolmeen starttiin ja myös aksaradoille, mutta eihän ne kontaktit ole vielä valmiit. Tai Soran keinu on hieno, mutta puomi on aika alkutekijöissään ja aata pitää vahvistaa vielä aikalailla. Siispä tyydyttiin hyppyrataan ja saatiin käytettyä Neron toisista kisoista ikinä ansaitsema lahjakortti pois.
Rata oli oikein kiva, sellainen sopiva ykkösluokan rata. Tuomarina oli Ritva Herrala, jonka radoista olen muutenkin tykännyt.
Tänään oli kisaradalla täysin eri Sopuli kuin viimeksi. Sillä oli asennetta ja saatiin tehtyä treeninomainen suoritus, mikä oli meidän tavoitekin. Rengas oli toiseksi viimeisenä esteenä suoralla linjalla eikä sen kanssa mitään ongelmaa, vaikka vähän etukäteen jännitin. Tuloksena hylky, kun sählättiin kepeillä. Sora ei hakenut aluksi keppien oikeaa väliä, seuraavalla lähti pujottelemaan väärältä puolelta ja lopuksi vielä kehtasi jättää viimeisen välin tekemättä, mihin en ehtinyt reagoimaan, koska olin jo käskyttämässä putkeen.
Muuten meni tosi kivasti ja sain ohjattua sujuvan tuntuisesti. Vauhtiahan sille saisi tulla lisää, mutta onneksi meillä on aikaa. Sitä paitsi näin alemmissa luokissa ei haittaa ollenkaan, jos vauhti on vähän hitaampaa, että ohjaaja pysyy mukana. Tänään kävi jopa niin, että luulin Soran olleen tosi hidas, koska ei tullut kertaakaan kiire... Tai sitten kehitystä on tapahtunut ja osaan ohjata tota koiraa.
Jennan valmennuksen postaus tulee kyllä, kunhan saan sen kirjoitettua ja videot laitettua...
Koirat ovat eläimiä, jotka elävät täysin ihmisen armoilla. Ne on jalostettu palvelemaan ihmistä, tekemään töitä ja miellyttämään omistajiaan. Villeinä eläessään koirat ovat näytelleet ”kovaa” koska pieninkin heikkouden merkki on saattanut johtaa elämän loppumiseen.
Nämä molemmat seikat tekevät koirasta eläimen, joka ei tahdo näyttää kipuaan. Sen lisäksi koira ei osaa myöskään sanoa omistajalleen, että nyt vähän kolottaa tai että nyt sattuu kunnolla. Koiran omistaja on täysin oman koiranlukutaitonsa varassa. Nopeasti iskevän viiltävän kivun huomaa yleensä helpommin. Jos koira kiljaisee, eiköhän meistä jokainen ymmärrä jotain käyneen. Mutta hitaasti ilmaantuvaa, koko ajan voimistuvaa kipua voi olla vaikea tunnistaa.
Nero ei pystynyt eilen istumaan. Se yritti istua, mutta meni saman tien maate ja makuuasennosta pudottautui heti oikean lonkan päälle. Tämä toistui pari kertaa peräkkäin. Kun itse pyysin Neroa istumaan, se istui, vaikka näin että sitä sattuu. Kohtaus meni kuitenkin suht nopeasti ohi ja Nerppa jatkoi touhujaan ihan samalla lailla kuin ennenkin. Mutta itse säikähdin aivan tajuttomasti.
Tästä lähti ajatussarja liikkeelle. Onko jotain muuta erilaista tapahtunut viimeisen kolmen kuukauden aikana, eli sen jälkeen kun Nero kävi kuvattavana? Vaikka olen kuinka kytännyt koiraa ja analysoinut suurin piirtein jokaista askelta, olen saattanut olla huomaamatta jotain tai en ole yhdistänyt sitä nimenomaan kipuiluun.
Nero on nukkunut entistä enemmän takajalat taakse työnnettyinä. Aina se on niin tehnyt, mutta nykyään se ei makaa oikeastaan ikinä normaalissa makuuasennossa. Lisäksi se on viihtynyt huomattavan paljon kyljessä kiinni verrattuna sen turkin paksuuteen. Yleensä sillä tulee saman tien kuuma. Se aristaa heijastinliivin aukaisemista. Oikeastaan koko takapää alkaa olla vähän arkaa aluetta. Hoitaminen ei ole kivaa, eikä takajalkojen rapsutus. Tänään näytti olevan myös alaselkä kiellettyä aluetta. Suihkussa se nostaa aina oikean takajalan kokonaan ilmaan, kun suihku osuu jalan sisäpuolelle/lonkkaan. Jalkoja kuivatessa oikea takajalka on usein kevennetty. Se laukkaa ehkä aavistuksen vähemmän vapaana ollessa. Ravissa takajalkojen liikerata on ehkä lyhentynyt.
Mutta lopun aikaa se on pöhkö oma itsensä. Maanantaina se leikki yksin lelullaan varmaan tunnin. Tiistaina käytiin uimassa ja mikään ei olisi voinut olla parempaa. Se leikkii edelleen Soran kanssa ulkona ja viikonloppuna niillä oli taas painimatsi, joka kesti enemmän kuin hetken. Se juoksee ihan yhtä tyhmänä vastaan ja hyppii ja pomppii ja riehuu. Edelleen se treenaisi varmasti ihan mitä vaan. Tänään aamulenkillä Nero spurttaili ja yritti haastaa Nallea leikkimään ja Soran kanssa ne juoksivat täysillä ympäriinsä.
Ongelma on, ettei Nero osaa kertoa että nyt sattuu. Se ei osaa sanoa että tänään pitää ottaa rauhallisemmin ja syödä särkylääkettä niin kuin ihmiset osaavat. Nerolla ei ole myöskään ”otetaan rauhallisemmin” moodia. Se tekee täysiä tai ei ollenkaan. Melkein nauratti kun ihmiset sanoivat että voithan sä tehdä sen kanssa agilitya sellaisena höntsäilynä ja kevyemmin. Neron kanssa höntsäilyä ei ole olemassa, varsinkaan agilityssa. Se tekee aivan täysiä sen mitä tehdään tai sitten se ei tee ollenkaan. Ja ihan varmasti kaikki tekeminen on sen mielestä niin kivaa, että mahdollinen kovakin kipu unohtuu sen aikana. Olen itsekin pelannut jalkapalloa rikkinäisellä nilkalla ja huomannut pelin jälkeen, etten voi astua. Koiralla tämä on vielä paljon vahvempi ominaisuus. Nerokin tekisi luultavasti töitä vaikka jalka katkenneena.
Onko sitten oikein antaa koiralle kipulääkkeitä, jolloin se ei varo kipeää kohtaa senkään vertaa? Ehkä jollekin rauhallisemmalle yksilölle sopii, mutta Nerpalle luultavasti ei. Kuuriluontoisesti saattaisin ehkä kokeilla, mutta jatkuvassa käytössä ei olisi mitään järkeä. Nero paahtaa muutenkin menemään täysin reikäpäänä, niin mitä jos sitä ei sattuisikaan ollenkaan ja se vetelisi pitkin maita ja mantuja entistä kovempaa, koska se pienikin muistutus ettei jokin ole kunnossa on puudutettu. Lonkkavika ei tule kuitenkaan koskaan parantumaan vaan se pahenee koko ajan.
Mistä päästäänkin viimeiseen aiheeseen, eli milloin liika on liikaa. Olen aina sanonut, että mun koirat lähtee saappaat jalassa. Niitä ei pidetä loputtomiin vaan sen takia, etten halua niistä itse luopua. Kyllä koiran elämän pitää olla elämisen arvoista. Sitä lopullista pistettä on vaan niin järkyttävän vaikea määritellä. Silti omistajan kuuluu päästää koira pois silloin kun on sen aika.
Nerolla on rokotusten aika ihan nyt käsillä, joten keskustellaan samalla eläinlääkärin kanssa lonkista. Lisäksi soitan kuvanneelle eläinlääkärille, että mites nyt, kun oireet ovat selkeästi lisääntyneet, vaikka kesällä puhuttiin, ettei Nero ainakaan silloin olisi tarvinnut esimerkiksi niitä kipulääkkeitä. Se mitä tehdään sen jälkeen on vielä arvoitus, mutta pakostihan tässä alkaa miettiä sitä omalta kannalta kaikista surullisinta ratkaisua.
Täältä löytyy artikkeli joka kertoo koiran kivusta ja sen tunnistamisesta. Kaikkien koiran omistajien pitäisi lukea ainakin jotain aiheeseen liittyvää.
Sunnuntaina ja maanantaina käytiin treenaamassa Soran kanssa aksaa. Sopuli tyyppi teki aivan sairaan hyvällä asenteella. Meillä alkaa muun muassa kaarrokset valahtamaan! Mikä on hyvä juttu sinä mielessä, että vauhti alkaa selvästi kasvamaan, jee. Kuitenkin Sora osaa ja pystyy kääntymään tiukasti ja nopeasti, joten tässä kohtaa vauhti on paljon parempi juttu.
Koirat pääsi perjantaina mukaan maastoilemaan. Reissu ei ollu ihan niin hauska, koska poni päätti lähteä omatoimisesti takasin tallille ilman mua ja koiria. Tänään Sora pääsi yksin mukaan ja käytiinkin 1,5h lenkki. Reilu kuusi kilometriä tuli kännykän mukaan matkaa ja Sopuli varmasti juoksi paljon enemmän. Sen jälkeen onkin näkynyt epämääräinen bot-mytty jossain nukkumassa.
Ja jottei taas postaus olisi täysin kuvaton, päätin minäkin osallistua blogeissa pyörineeseen kuvahaasteeseen. Tarkoitus on siis valita jo valmiiksi olemassa olevia kuvia tietyistä kategorioista.
Paras yhteiskuva
Tästä kuvasta saattaisin haluta jopa taulun, joskin Neron ilme on niin huvittava :D
Tää kuva taas on vaan aikalailla kiva. Me kaikki :)
Treenaamassa
Kuva kertoo kaiken tarpeellisen meijän agilitysta. Valitettavasti Sorasta en löytänyt yhtään kuvaa, joten Nerppaan on tyytyminen. Ja sekin on jo eläkkeellä.
Kisaamassa
Soran ehdottomasti isoimmat skapat on Helsinki Winner 2012 ja Nerolla Agirotu 2014, josta vain hengailu kuva. Kaikki materiaali kisoista on video muodossa, joten ihan hirveästi ei ollut valinnanvaraa :D
Paras kesäkuva
Mökkeilyä, uimista, ponsi laitumella, aurinkoa, vihreetä ja ihanan lämmintä <3
Paras talvikuva
Tässäkin kuvassa aurinko on keskeisessä roolissa. Luntakin on, joten maisema on vähän nätimpi.
Tunnelmallisin kuva
Eipä tähän taida olla hirveesti lisättävää ♥
Hassuin ilme
Neron naama. Oikeesti vaikeinta ton kuvan valinnassa oli sen ettiminen. Miten voi koira näyttää tolta. Ja Sora nyt edustaa.
Lomalla
Soran loma ja Neron loma. Lomat tuntuu eniten lomalta, kun ollaan mökillä, joten jälleen mökkikuvia.
Töissä
Sora opiskelemassa. Hirmu rankkaa toi työnteko. Toka kuva on toissa viikolta, kun oli koirat mukana koulussa. Käytiin ennen ja jälkeen koulupäivän kävelemässä ihanissa maisemissa.
Tihutöissä
Mun koirat ei tee tihutöitä, joten valitsin tähän ällösöpöt pentukuvat. Kumpikaan ei oo oikeestaan koskaan hajottanu mitään tai ehkä aika kultaa muistot? Joka tapauksessa, jos ne on jotain tehny, se on luultavasti tapahtunu pentuaikana :D
