Taas on aksattu ja kisattu ja pohdittu

Lauantaina 2.5 oltiin Soran kanssa kisaamassa Purinalla kolme agilityrataa. Kaikki startit olivat hallissa sisällä, mikä oli ihan kiva juttu, sillä koko päivä satoi enemmän ja vähemmän vettä. Tosiaan edellisten treenien rengasongelmat aiheuttivat etukäteen pieniä sydämentykytyksiä. Tällä kertaa tavoitteina oli onnistunut puomi ja keinu sekä se rengas. Tuomarina oli Sari Mikkilä, joka oli kyllä todella mukava tuomari. Radatkin olivat kokonaisuudessaan oikein mentäviä.

Ensimmäisellä radalla tehtiin meidän agilityuran ensimmäinen virallinen tulos! Wohoo. Kaksi mokaa kepeillä, joten kympin kanssa ulos radalta. Rata tuntui oikein kivalta, mitä nyt enää muistan. Etemä oli 3,15m/s, joten siinä suhteessa löytyy vielä runsaasti parannettavaa. Valitettavasti tätä rataa ei saatu videolle, sillä tukijoukot saapuivat paikalle vähän myöhemmin.

Toisella radalla tuli taas kepeille virheitä ja lentokeinu, jonka uusin ja siitä hylly. Kepeille asti rata tuntui tosi kivalta ja sekä aa että puomi näyttävät tosi kivoilta.

Kolmannelle radalle mietin sitten urakalla, että mistä ihmeestä ne keppivirheet johtuivat. En keksinyt mitään järkevää syytä, paitsi kierrosten nouseminen ja sitä kautta keskittymisen katoaminen. Täytyy vaan treenata enemmän. Sitten mietin, että millä tavalla viimeiseen starttiin voisin vaikuttaa asiaan ja päätin, että josko jätän Soralle vähän enemmän tilaa suorittaa. No lopputulos oli kepeille eli toiseksi viimeiselle esteelle asti tosi kiva rata ja vielä puhdas sellainen. Keppejä tehtiin sitten useampaan kertaan. Lievästi ketutti. Mutta elämä on. Näin jälkeen päin huomasin, että ollaan saatu tältäkin radalta tulos, mutta se ei tosiaan ole mikään juhlimisen arvoinen tulos :D

Kisojen jälkeen on tosiaan treenailtu keppejä sekä takapihalla että maanantain treeneissä. Koko ajan paranee, mutta toki niissä on vieläkin tekemistä. Mutta kyllä Soran pitäisi ne osata ainakin tuohon ykkösluokan tasoon suhteutettuna.
Kisapäivän paras anti oli ehdottomasti se, että Jedi mitattiin miniksi! Ihan huippua ja pääsee Jannikakin taas kisaamaan.

Maanantain treeneissä tehtiin yllä olevaa rataa. Teemana kauko-ohjaus. Yllättävän hyvin onnistui Sorpan kanssa  putkeen ohjaamiset myös puomi toiselta puolelta. Pienellä hiomisella tehtiin radasta pysähtynyttä kontaktia vaille nolla. Sipuli tuli tosiaan muutaman kerran läpi puomista, mihin saattoi vaikuttaa aurinko, joka paistoi juuri puomin suuntaisesti niin, että puomi näytti jatkuvat siellä missä alastulo oli. Tehtiin myös pitkästä aikaa puista ja kovempaa puomia. Saatiin kuitenkin oikein nättejä 2on2off asentoja.

Toisella puolella oli rallirata, jossa oli sekä rengas että keinu. Tehtiin oikein matalilla rimoilla, että saatiin mahdollisimman paljon vauhtia. Huippuhyviä keinuja ja paljon vauhtia, tavoite saavutettu! Torstaina ja lauantaina mennään kisaamaan ja sitten taas katsellaan, mihin seuraavaksi keskitytään :D

Maanantai-iltaan mahtui myös ikävämpi puoli. Tulin treeneistä kotiin ja tein temppuja Neron kanssa. perus istu-maahan vaihtoja ja kuolemista, kierimistä, ryömimistä ja niin edelleen. Käskin sitten Neron kuolemaan ja vapautin sen. Nerpan henkiin herääminen ei ole mikään hidas, vaan se tekee ninjahypyn kyljeltään jaloilleen. Tämä liike oli sitten vähän liikaa ja ylös päästyään Nerppa piti oikeaa takajalkaa suorana taakse päin eikä varannut sille painoa. Samantien meni takaisin kyljelleen. Hieroin vähän oikeaa reittä ja koukistin jalkaa, jolloin lonkka meni ilmeisesti takaisin paikalleen. Kyllähän se taas säikäytti ja pisti miettimään. Lopun alun fiilis tuli, mutta katsellaan taas päivä kerrallaan.

Terveysasioita

Nerolla on ollut viimeisen postauksen jälkeen pari huonompaa päivää. Parina aamuna se söi todella huonosti ja hitaasti. Se jätti jopa syömättä osan ruuasta, mitä se ei ole tehnyt ahneuden löytymisen jälkeen. Normaalisti Nero hengittää ruuan sisään samalla sekunnilla kun vapautan sen kupille. Lisäksi se on vähän kuljeskellut ja sen on ollut vaikeaa löytää paikkaa, jossa nukkua. Tätä kesti pari päivää, mutta nyt on taas palauduttu normaalimpaan arkeen. Toivon mukaan tuollaiset päivät eivät lisäänny.

Sora sen sijaan on ravannut erilaisissa hoidollisissa paikoissa useamman kerran, joskin ihan positiivisessa mielessä. Käytiin Nurmijärven kunnallisella eläinlääkärillä ottamassa maksa- ja munuaisarvot sekä kilpirauhasen vajaatoiminnan testi. Jäätyään auton alle, siltä mitattiin turhan matala syke, joten erilaiset arvot kannatti tarkistaa. Kaikki arvot olivat täysin normaalit, joten nyt on valmiina Soran normaaliarvot mahdollisia tulevaisuuden tarpeita varten.

Viime viikon maanantaina Sora kävi osteopaatilla, joten meiltä jäi hallimestaruudet väliin. Oli kuitenkin tärkeämpää saada koira auki kuin kisata. Kummempia jumeja ei löytynyt, mutta jälleen oikea takajalka oli vähän enemmän jumissa. Niin hyvin hoito kuitenkin tehosi, että seuraavan kerran saatiin Jerrylle kutsu vasta kesän jälkeen.

Tänään taas autoiltiin Soran kanssa Tampereelle Eläinystäväsi Lääkärille virallisiin selkäkuviin ja hammaskiven poistoon. Nerohan kuvattiin tuolla eläinlääkärillä viime kesänä kuvissa ja sen verran tyytyväinen olin paikkaan, että sinne lähdettiin nytkin. Tuloksena käynnistä väsynyt koira, kauniit, puhtaat ja ennen kaikkea terveet hampaat sekä selkä, jossa ei ainakaan isompaa huomauttamista ollut. Viralliset lausunnot tulevat Kennelliitolta, kun tulevat (Nerolla on näköjään kestänyt 7 arkipäivää.) Mutta huoletta voidaan jatkaa harrastamista ja kehtaan viedä Soran esittelemään hymyään kesäkuun näyttelyyn.

Lauantain aksakisoista erillisessä postauksessa.

Vähän erilainen lauantai

Meidän lauantai alkoi ihan normaaliin tapaan. Tulin perjantaina tosi myöhään kotiin agijaoston pikkujouluista ja heräilin puolen päivän aikaan. Koirat oli sopivasti käytetty ja päätin lähteä tallille. Kuten tavallista otin Soran mukaan, jotta se pääsee maastoon juoksemaan ja saa vähän lisää liikuntaa.

Tallilta olikin lähdössä porukka maastoon, joten nopealla tahdilla ponsi valmiiksi ja liityttiin jonon jatkoksi. Ihan normaalisti mentiin hiekkamontulle, missä koira irti ja itse ponin kyytiin. Sora ei oikein arvostanut, että olin vuorotellen jonon viimeinen ja toisiksi viimeinen. Se ei löytänyt missään vaiheessa sellaista sopivaa kohtaa olla. Lisäksi se piti vielä vähän pitempää välimatkaa heppoihin kuin normaalisti.

Kiivettiin harjulle, jonka vieressä menee iso autotie. Polulta matkaa tielle on noin 15 metriä ja se väli on metsää ja hakattua metsää, eli ei todellakaan mitään helppoa maastoa. Samaista harjua käyn kiipeilemässä lähes joka kerta, kun ollaan kuopilla. Yhtäkkiä yksi maastoporukasta sanoo, että herran jumala se koira on tuolla tiellä. Ja siellähän Sora kipitti 80 nopeusrajoitteisen tien vastakkaisessa laidassa. Silloin ei onneksi tullut autoja, joten huusin Soraa. Sen ilme oli sellainen perinteinen haista kukka, en varmaan tuu sinne ponin luo. Sitten niitä autoja alkoi tulemaan ja koira seikkaili edelleen tiellä. Siinä vaiheessa en enää nähnyt Soraa, koska puita oli enemmän edessä. Kuului jarrutus ja tömähdys.

Siinä kohtaa hyppäsin ponin selästä alas, heitin ohjat takana tulevalle ja lähdin juoksemaan tielle. Olin aivan varma, että seuraavaksi nään koiran raadon tien laidassa makaamassa. Kun pääsin tielle, muu porukka huusi, että se on jo täällä. Juoksin takaisin kuopan puolelle ja Sora meni hirveää kyytiä karkuun. Se kuitenkin juoksi, eikä ontunut millään tavalla. Huusin kovaa ja yritin kaikkia käskyjä, mutta ei Sopuli halunnut tulla takaisin. Come-käskyllä, joka on meidän ehdoton luoksetulokäsky, joka on toiminut aina, se pysähtyi hetkeksi, mutta jatkoi sitten tallia kohti. Tässä kohtaa ihmisiä tuli tieltä päin. Kaksi autoa oli pysähtynyt, toinen joka oli osunut ja toinen huolestunut mies. Onneksi omat aivot pelaa, myös hätätilanteissa ja nopean ajattelun jälkeen juoksin hevosen luo ja pyysin, että tallin työntekijä taluttaa sen tallille. Itse pyysin kyydin toiselta pysähtyneistä autoista, jotta pääsen lähemmäs tallia.

Autossa selvisi, että osunut kuski oli ehtinyt jarruttaa ennen törmäystä. Olivat myös nähneet, että eläimellä on jotain kaulassa (heijastinliivi ja valjaat.) Voikin nyt sitten olettaa, että liivi on osittain pelastanut Soran hengen, koska kuka tuolla hämärässä muuten mitään näkee. Hyppäsin pois autosta laukkasuoran toisessa päässä ja heti kun pääsin hiekkakuopan puolelle näin Soran. Yksi huuto riiitti ja sain täysiä juoksevan koiran syliin. Tässä kohtaa saatoin itkeä hysteerisesti puoli minuuttia. Nopealla tunnustelulla, mitään ei ollut rikki ja mistään Sora ei aristanut. Laitoin koiran hihnaan ja katsoin liikkeet läpi eikä niissäkään ollut mitään ihmeellistä. Takajalat eivät venyneet ihan yhtä pitkälle kuin normaalisti, mutta muuten koira vaikutti olevan täysin kunnossa.

Lähdettiin sitten ponin taluttajaa vastaan ja yritin samalla soittaa eläinlääkäriin, kunnes muistin että on itsenäisyyspäivä. Halusin kuitenkin käyttää Soran tarkistettavana, vaikka mitään ei näkynytkään, tai ainakin kuulla eläinlääkärin mielipiteen. Sitten yritin soittaa kotiin, että joku etsisi valmiiksi eläinlääkärin, johon voin koiran kuskata. Kukaan ei vastannut puhelimeen ja omastakin alkoi akku olla erittäin vähissä. Päätin sitten vain toimia nopeasti, jotta pääsen itse vauhdilla kotiin. Löysin ponin ja taluttajan ja käveltiin aikamoista vauhtia takaisin ja poni oli tarhassa noin minuutin kuluttua pihaan saapumisesta.

Kotona käskin äitin etsiä eläinlääkärin ja kävin pesemässä Soran. Äiti löysi eläinlääkäriasema Askeleen, joka sijaitsee Tuusulassa. Soitin sinne ja sieltä sanottiin, että tulkaa käymään varmuuden vuoksi. Heillä oli heti tilaa, joten nappasin Soralle botin päälle, rekkarit ja lompakon kassiin ja lähdettiin ajamaan. Sora oli koko ajan oma reipas itsensä, tahtoi kotona riehua Nallen kanssa ja oli aivan innoissaan, kun lähdettiin.

Eläinlääkärissä Sora tutkittin ensin yleisen kunnon osalta. Pupillit oli normaalit, limakalvot vaaleanpunaiset ja normaalit (näkyi kuulemma, että pieni shokkitila ollut.) Sydän kuunneltiin ja se oli muuten normaali, mutta syke oli 54, mikä on kuulemma hidas isollekin koiralle. Ell kysyikin, että onko koira aina niin rauhallinen, enkä oikein osannut vastata. Täytyy alkaa mitata leposykkeet kaikilta eläimiltä, niin osaa sanoa mikä on normaalia ja mikä ei. Hengitys oli normaali, mutta hengitysäänet vähän vaimeat vasemmalta. Palpoinnissa Sora aristi pään taivutusta vasemmalle. Se aristi voimakkaasti selän ja lonkkien tunnustelua, mikä saattaa ainakin osittain johtua agilitysta. Tiesin, että selässä oli jo valmiiksi jumi ja lonkankoukistajat on olleet jokaisella hoitovälillä kireät. Sora aristi myös vasenta etujalkaa/olkapäätä. Eläinlääkäri päätteli, että auto on osunut vasempaan kylkeen. Tässä huomaa taas, kuinka vähän koirat näyttävät kipua. Minulle Sora esitti ettei mihinkään satu ja eläinlääkäriä mulkaisi erittäin murhaavasti ja meinasi kerran käyttää hampaita.

Otettiin varmuuden vuoksi röntgenkuvat ja sain itse olla avustamassa. Röntgenkuvista näkyy ettei ole merkkiä ilmarinnasta tai keuhkoruhjeista. Vatsaontelossakaan ei ollut mitään. Ainoa näkyvä juttu oli rintakehän alueella vasemmalla pehmytkudoksessa tiiviimmän näköistä, mikä tarkoittaa mahdollisesti mustelmia.

Sora sai ihon alle kipulääkkeen ja saatiin resepti 3-5 päivän kipulääkekuuriin. Odottelua oli käynnillä jonkin aikaa ja Sora veteli suurimman osan ajasta sikeitä. Se makoili kyljellään lattialla ja nukkui aivan täysin. Ei pienintäkään merkkiä stressaantumisesta, kunhan vain nukkui kun väsytti. Sitten meidät passitettiin kotiin. Koko jutulle tuli hintaa 143€ mikä on erittäin järkevä summa. Pelkäsin jo jotain miljoona laskuja. Askel on auki joka päivä 14-20 eikä veloita viikonloppuisin tai pyhisin lisämaksua, mikä oli aika kiva juttu.

Kotona piti vahtia, että Soran vointi pysyy normaalina ja viedä se kivun hellittäessä osteopaatille tai fyssariin. Meillä on aika varattu 15.12 Jerrylle, mutta mietin pitäisikö viedä Sora jo ensi viikolla esim torstaina tai keskiviikkona, kun näytti olevan vielä vapaita aikoja.

Sora on onneksi ollut nyt aivan normaali. Olen pitänyt sillä bottia päällä, vain yöllä pidettiin yöunien mittainen tauko. Autoista ei välittänyt lenkillä mitään ja muutenkin se on ollut oma ärsyttävä itsensä. Olen jo kertonut sille useaan kertaan, ettei saa riehua. Tänään käyn hakemassa apteekista kipulääkkeet. Treenit jää tietenkin väliin tänään ja luultavasti myös ensi viikolla.

Kaiken kaikkiaan selvittiin erittäin hyvällä tuurilla ja isolla säikähdyksellä. Ton koiran on pakko olla joku avaruusolento, kun sitä ei mikään hetkauta mihinkään suuntaan. Onneksi se on hengissä ♥

Kivusta ja sen seurauksista

Koirat ovat eläimiä, jotka elävät täysin ihmisen armoilla. Ne on jalostettu palvelemaan ihmistä, tekemään töitä ja miellyttämään omistajiaan. Villeinä eläessään koirat ovat näytelleet ”kovaa” koska pieninkin heikkouden merkki on saattanut johtaa elämän loppumiseen.

Nämä molemmat seikat tekevät koirasta eläimen, joka ei tahdo näyttää kipuaan. Sen lisäksi koira ei osaa myöskään sanoa omistajalleen, että nyt vähän kolottaa tai että nyt sattuu kunnolla. Koiran omistaja on täysin oman koiranlukutaitonsa varassa. Nopeasti iskevän viiltävän kivun huomaa yleensä helpommin. Jos koira kiljaisee, eiköhän meistä jokainen ymmärrä jotain käyneen. Mutta hitaasti ilmaantuvaa, koko ajan voimistuvaa kipua voi olla vaikea tunnistaa.

Nero ei pystynyt eilen istumaan. Se yritti istua, mutta meni saman tien maate ja makuuasennosta pudottautui heti oikean lonkan päälle. Tämä toistui pari kertaa peräkkäin. Kun itse pyysin Neroa istumaan, se istui, vaikka näin että sitä sattuu. Kohtaus meni kuitenkin suht nopeasti ohi ja Nerppa jatkoi touhujaan ihan samalla lailla kuin ennenkin. Mutta itse säikähdin aivan tajuttomasti.
Tästä lähti ajatussarja liikkeelle. Onko jotain muuta erilaista tapahtunut viimeisen kolmen kuukauden aikana, eli sen jälkeen kun Nero kävi kuvattavana? Vaikka olen kuinka kytännyt koiraa ja analysoinut suurin piirtein jokaista askelta, olen saattanut olla huomaamatta jotain tai en ole yhdistänyt sitä nimenomaan kipuiluun.

Nero on nukkunut entistä enemmän takajalat taakse työnnettyinä. Aina se on niin tehnyt, mutta nykyään se ei makaa oikeastaan ikinä normaalissa makuuasennossa. Lisäksi se on viihtynyt huomattavan paljon kyljessä kiinni verrattuna sen turkin paksuuteen. Yleensä sillä tulee saman tien kuuma. Se aristaa heijastinliivin aukaisemista. Oikeastaan koko takapää alkaa olla vähän arkaa aluetta. Hoitaminen ei ole kivaa, eikä takajalkojen rapsutus. Tänään näytti olevan myös alaselkä kiellettyä aluetta. Suihkussa se nostaa aina oikean takajalan kokonaan ilmaan, kun suihku osuu jalan sisäpuolelle/lonkkaan. Jalkoja kuivatessa oikea takajalka on usein kevennetty. Se laukkaa ehkä aavistuksen vähemmän vapaana ollessa. Ravissa takajalkojen liikerata on ehkä lyhentynyt.

Mutta lopun aikaa se on pöhkö oma itsensä. Maanantaina se leikki yksin lelullaan varmaan tunnin. Tiistaina käytiin uimassa ja mikään ei olisi voinut olla parempaa. Se leikkii edelleen Soran kanssa ulkona ja viikonloppuna niillä oli taas painimatsi, joka kesti enemmän kuin hetken. Se juoksee ihan yhtä tyhmänä vastaan ja hyppii ja pomppii ja riehuu. Edelleen se treenaisi varmasti ihan mitä vaan. Tänään aamulenkillä Nero spurttaili ja yritti haastaa Nallea leikkimään ja Soran kanssa ne juoksivat täysillä ympäriinsä.

Ongelma on, ettei Nero osaa kertoa että nyt sattuu. Se ei osaa sanoa että tänään pitää ottaa rauhallisemmin ja syödä särkylääkettä niin kuin ihmiset osaavat. Nerolla ei ole myöskään ”otetaan rauhallisemmin” moodia. Se tekee täysiä tai ei ollenkaan. Melkein nauratti kun ihmiset sanoivat että voithan sä tehdä sen kanssa agilitya sellaisena höntsäilynä ja kevyemmin. Neron kanssa höntsäilyä ei ole olemassa, varsinkaan agilityssa. Se tekee aivan täysiä sen mitä tehdään tai sitten se ei tee ollenkaan. Ja ihan varmasti kaikki tekeminen on sen mielestä niin kivaa, että mahdollinen kovakin kipu unohtuu sen aikana. Olen itsekin pelannut jalkapalloa rikkinäisellä nilkalla ja huomannut pelin jälkeen, etten voi astua. Koiralla tämä on vielä paljon vahvempi ominaisuus. Nerokin tekisi luultavasti töitä vaikka jalka katkenneena.

Onko sitten oikein antaa koiralle kipulääkkeitä, jolloin se ei varo kipeää kohtaa senkään vertaa? Ehkä jollekin rauhallisemmalle yksilölle sopii, mutta Nerpalle luultavasti ei. Kuuriluontoisesti saattaisin ehkä kokeilla, mutta jatkuvassa käytössä ei olisi mitään järkeä. Nero paahtaa muutenkin menemään täysin reikäpäänä, niin mitä jos sitä ei sattuisikaan ollenkaan ja se vetelisi pitkin maita ja mantuja entistä kovempaa, koska se pienikin muistutus ettei jokin ole kunnossa on puudutettu. Lonkkavika ei tule kuitenkaan koskaan parantumaan vaan se pahenee koko ajan.

Mistä päästäänkin viimeiseen aiheeseen, eli milloin liika on liikaa. Olen aina sanonut, että mun koirat lähtee saappaat jalassa. Niitä ei pidetä loputtomiin vaan sen takia, etten halua niistä itse luopua. Kyllä koiran elämän pitää olla elämisen arvoista. Sitä lopullista pistettä on vaan niin järkyttävän vaikea määritellä. Silti omistajan kuuluu päästää koira pois silloin kun on sen aika.

Nerolla on rokotusten aika ihan nyt käsillä, joten keskustellaan samalla eläinlääkärin kanssa lonkista. Lisäksi soitan kuvanneelle eläinlääkärille, että mites nyt, kun oireet ovat selkeästi lisääntyneet, vaikka kesällä puhuttiin, ettei Nero ainakaan silloin olisi tarvinnut esimerkiksi niitä kipulääkkeitä. Se mitä tehdään sen jälkeen on vielä arvoitus, mutta pakostihan tässä alkaa miettiä sitä omalta kannalta kaikista surullisinta ratkaisua.

Täältä löytyy artikkeli joka kertoo koiran kivusta ja sen tunnistamisesta. Kaikkien koiran omistajien pitäisi lukea ainakin jotain aiheeseen liittyvää.

Terveysjuttuja

Sora kävi osteopaatilla. Nyt ei ollut enää puolieroja niin kamalasti ja vasen puolikin oli jo parempi. Kuulemma on saanut syntymälahjaksi kireähkön kudoksen ja rungon, mistä osteopaatti osasi sanoa, että koira on nopea kääntymään ja lähtemään. Aika hieno, miten ammattilaiset näkevät koiran ominaisuuksia koiran kropasta. Seuraavan kerran osteopaatteillaan vasta kesän jälkeen.

Soralla oli myös jonkinmoinen vatsa pahoinvointi. Se aloitti oksentamisen lauantaina illalla ja jatkoi seuraavaan aamuun. Joi kuitenkin ihan normaalisti, mutta mikään ei pysynyt sisällä. Madotin koirat perjantaina, joten josko se siihen reagoi. Ihan kauhean kivaa oli, kun aamulla oksennusta löytyi sängystä ja sohvalta ja vaikka mistä. Laskin että ainakin 10 oksennukset tuli yhteensä. Sitten se normalisoitui melko nopeasti ja eilen illalla oli jo ihan normaali. Syöttelin pelkkää riisiä tähän iltaan asti ihan varmuuden vuoksi.

Nalle ja Nero ei onneksi reagoineet ollenkaan.

Jes!

Pääsiäisloman vietin Budapestissa ja loma loppui hyviin uutisiin. Sähköpostissa oli nimittäin kutsu agilityn alkeiskurssille! Aloitetaan Neron kanssa siis toukokuun alussa agility Hyvinkään seudun Kennelkerhossa.

Nerolla ja Nallella on ollut molemmilla nyt kennelyskä, onneksi ovat jo paranemaan päin. Loppuisivat nyt viimeisetkin oireet, että saataisiin edes se kahden viikon varoaika käyntiin. Voisi nähdä taas kaverikoiria ja lenkkeillä kunnolla ja muuta mukavaa.

Ja laitoin muuten tuonne alas tuollaisen toiminnon, josta voi ruksata, jos on postauksen lukenut. :)