sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kilometripostaus kaikesta

Kesäkuu on ollut ja kohta jo mennytkin. Valitettavan huono sää ollut, joten ei ole ihmeemmin kesältä tuntunut. Mulla alkoi myös työt, joten tässä on mennyt omaa jaksamista aika paljon siihen, että on joutunut heräämään aikaisin. Meillä on muutenkin ollut vähän erilaisempi kuun alku, kun kotona ollut porukka on vaihtunut koko ajan. Ensin lähti kaikki muut Saksaan lomailemaan siskon luo ja olin yksin koirien kanssa kotona. Sitten vanhemmat lähti perrojen kanssa mökille juhannukseksi viihtyen siellä viikon. Perroset oli tykänneet uida, vaikka vesi ei ollutkaan vielä kovin lämmintä. Punkkeja oli myös ollut riittämiin, yök.

Sora harrasti siis ainoan koiran elämää viikon verran. Tosi hienosti se oli, vaikkei pahemmin ole koskaan yksin ollut. Taisi oikein nauttia, kun sai kerrankin syödä luita ja muutenkin puuhailla ihan omiaan. Oli se silti iloinen, kun perrot tulivat kotiin.

Harrastusrintamalla ollaan tehty myös erilaisia juttuja. 2.6 käytiin kisaamassa Purinalla kaksi agilitystarttia tuloksina 10,38 ja hylly. Sora tuntui kamalan hitaalta, olisko sitten Purina areenan pohja vielä vähän hankala. A radalla jumitettiin puomilla, kun ei jostain syystä (tiedän jo syyn mutta siitä kohta) osannut tulla puomia alas asti. Keppejä Sora ei taaskaan ollut ilmeisesti edes nähnyt.


B radalla Sora ei osannut sitäkään vähää tehdä keppejä. Keinu oli tällä radalla jo paljon parempi, mutta sitten puomilta juoksi läpi. Jes. Muuten kisoissa oli ihan hauskaa, sillä Petra ja Medya olivat meidän kanssamme samassa luokassa. Oli kivaa kerrankin lämpätä yhdessä ja muutenkin odotella kaverin kanssa. Kiitos seurasta! :)


Puomia ja keppejä yritettiin käydä korjaamassa Lotan treeneissä 4.6. Tehtiin aivan mielettömän hyviä suorituksia ja fiilis oli tosi hyvä. Puomi korjaantui yhdellä muistutuksella ja muutenkin meillä oli tosi kivaa!

Sora ja Medya (Bumtsi Bum Year Of The Snake)


6.6 käytiin Riihimäen kaikken rotujen näyttelyssä. Tänne ei ollut mitään tavoitteita, kunhan vaan halusin Soralle tuloksen myös avoimesta luokasta. Sopuli alkoi pudottamaan karvaansa joskus toukokuun alussa, kun menin pesemään sen, mutta ihan riittävästi oli jäljellä. Sora trimmattiin juuri ennen kehää pikatrimmillä ja kasvattaja Anne esitti koiran. Sora käyttäytyi ihan huippuhienosti ja tulokseksi tuli ERI. Sitten odoteltiin kilpailuluokkaa ja mitä ihmettä mun silmät näkivätkään, Sora sijoittui kolmanneksi! 12 avoimen luokan uroksesta kolmas ei ole ollenkaan huono juttu :)




Tulos siis AVO ERI3. Tuomarina toimi Anna Brankovic arvostelu kuului.
"Good size and format. Good blue. Very nice masculine head. Excellent expression. Nice neck. Good back(line.) Correct tailset, carriage a bit high. Well developed chest. Typical angulations and movement."

"Hyvä koko ja muoto. Hyvä luusto. Hyvä, maskuliininen pää. Erinomainen ilme. Hyvä kaula. Hyvä ylälinja.  Oikea hännän kiinnitys. Kantaa häntänsä hieman korkealla. Hyvin kehittynyt rinta. Tyypilliset kulmaukset ja liikunta."

Kuva: Riitta Vanha-Perttula
Kuva Riitta Vanha-Perttula

Sora oli muutenkin niin nätisti, että sai oikein olla ylpeä. Meidän porukassa oli yksi pieni lapsi, joka ei vielä kävellyt kunnolla, mutta yritti sitäkin enemmän seisoa. Sora ei noteerannut taaperoa mitenkään, vaikka tämä pyöri siinä ympärillä ja välillä melkein päällä. Ja Sopulihan ei ole noin pieniä lapsia ikinä nähnyt. Sora myös haki rapsutuksia ihan vieraalta mieheltä, että peukku sille.

Ihana se on kaikesta huolimatta! ♥
Seuraavana päivänä eli 7.6 käytiin kisaamassa I-HAHin kisoissa Helsingissä. Tältä reissulta ei ole videomateriaalia, sillä olin yksin liikenteessä. Oli aivan järkyttävä tuuli esimerkkinä, että muurin siivekkeet kaatuilivat ja onneksi vaihdettiin sitten kokonaan pois. Sora oli vähän väsynyt, mikä näkyi kaikessa ja otettiinkin päivältä kolme hyllyä. Juuri ennen meidän ensimmäistä suoritusta, meidän edestä käveli kaksi trimmattua shelttiä, joiden perään Sora jäi ihan haaveilemaan. Se tuijotti ulos kentältä, kun mentiin lähtöön ja hyvä että juoksi ollenkaan mukana. Kepit jätti kesken ja puomilta lähti juuri ennen vapautusta ja muuta mukavaa. Toisessa startissa puomi oli kolmas este ja Sora ei osannut mennä ollenkaan 2on2off asentoon. Ei edes pyöräytyksellä sivusta, joten lähdettiin sitten pois. Kolmas rata oli hyppyrata, joka meni muistaakseni himpun paremmin, muttei kuitenkaan yhtään hyvin.

Tämä oli taas sellainen päivä, jona mietin kuinka kivaa Neron kanssa oli aksata. Mutta Neron kanssa ei aksata ja piste, turha sitä on lähteä voivottelemaan. Olin myös itse tosi väsynyt. Yhdistelmä väsynyt kokematon koira ja väsynyt ohjaaja ei ole koskaan hyvä. Jälkeen päin mietin myös, kuinka paljon enemmän me tehtiin viikon aikana kuin normaalisti. Ei se mikään ihme ole, että koiraa vähän väsyttää.

Seuraavissa aksatreeneissä Sora teki jotain mitä se ei ole koskaan tehnyt. Se teki aivan täydellisen 2on2offin AALLE. Tästä sitten lähti ajatustyö, että juu, se on nyt sotkenut kontakteja ihan huolella. Meillähän on jokaiselle kontaktille erilainen suoritustapa. Aa tehdään juosten, puomi 2on2offina ja keinu 4onina. Ja sitten mietin, että miten ihmeessä ei muka toimi :D Keinu toimii nyt oikein hyvin: Sora juoksee hyvälle paikalle ja odottaa vapautusta. Puomi on toiminut ainakin viime treeneissä hyvin, joskin se voisi olla paljon vauhdikkaampi. Aa on tällä hetkellä ongelma.

Kaikki mun ötökät :)
Käytiin Lotalla uudestaankin juhannuksen aaton aattona ja Sora tarjosi jälleen aalle 2on2offia. Ja jos ei tarjonnut, niin laukat jäivät turhan lyhyeksi, eikä se osunut kontaktialueelle. Peruutettiin siis vähän taakse päin ja tehtiin aata etupalkalla. Sora osui hyvin myös ilman pumpperia. Laitettiin pumpperi ihan kontaktialueen ylärajalle ja tehtiin uudestaan ja taas hyvä osuma. Lopuksi tehtiin vielä yksi suoritus heittopalkalla ja osuma oli aivan loistava. Täytyy siis alkaa palkkaamaan aasta uudestaan, jotta saadaan parannettua laukkoja. Lisäksi pitää muistaa tehdä molempia esteitä sekä puomia että aata, jottei jompikumpi suoritustapa jää päälle, vaan Sora muistaa erotella niitä. Puhuttiin myös siitä, kuinka erilaisia aat ovat. Ollaan treenattu paljon säädettävällä Smart99n aa esteellä, joka joustaa jonkun verran ja on pehmeä koiralle. Meidän seuralla taas on vaneri aa, joka on todella kova ja joustamaton. Päädyttiin Lotan kanssa siihen, että kannattaa ehkä olla treenaamatta kovalla aalla ja uskoa siihe, että koira osaa sen yhden kerran erilaisella aalla suorittaa oikein. On tää vähän herkkä ja vaikea laji.

Ja vielä 17.6 tehtiin uusi lajivaltaus nimittäin osallistuttiin Soran kanssa meidän seuran tokomestaruuksiin! Mölliluokassa suoritettiin neljä eri liikettä ja 1 minuutin paikalla makuu. Mehän ei olla tokoa mitenkään järkevästi harrastettu, mitä nyt olen ruokaa välillä syöttänyt niin, että tehdään tokoliikkeitä. Paikkamakuuta ei olla koskaan tehty toisten koirien kanssa ja olen itse tasan kerran edes kuullut, miten liikkeenohjaaja käskyttää. Hyvät lähtökohdat siis.

Mölliluokan liikkeet olivat maahanmeno seuraamisen yhteydessä, luoksetulo, estehyppy sekä uusista säännöistä joko kapulan pito tai kauko-ohjaus. Näistä estehyppyä ei oltu tehty koskaan, mutta muut Sora ainakin periaatteessa osaa. Aloitettiin paikkamakuulla ja saatiin siitä 9,5. Sora makasi oikein hienosti, vaikka vierestä nousi koira. Vähennykset saatiin turhan monesta käskystä :D

SM-kisat :D
Seuraavaksi tehtiin maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Tämä on Soran ehdoton bravuuri ja saatiinkin 10! Sitten tehtiin luoksetulo. Liike oli muuten oikein hyvä ja vauhdikas, mutta Sopuli tuli perusasentoon ja ehti käymään maassa ja nousemaan ylös ennen kuin liike loppui. Saatiin kai 9? Estehyppyä harjoiteltiin muutamaan otteeseen juuri ennen kehään menoa. Sain Soran hienosti hyppäämään pienellä liikkeellä ja yllytyksellä, mutta valitettavasti se istui ennen kun ehdin sen luo. 7? Viimeisenä valitsin kaukot, jotka ovat uusilla säännöillä siis niin, että koira jätetään maahan, liikutaan kahden metrin päähän, käsketään istumaan, takaisin maahan ja vielä istumaan ja sitten paluu koiran luokse. Sorahan osaa tehdä tämän liikkeen ja osasi vielä juuri ennen kehää. Kehässä kuitenkin jostain syystä pienet aivot unohtivat mitä pitää tehdä ja Sora teki sammakkoloikkia tarjotessaan istumista ja maahanmenoa hirveällä tahdilla :D Meitä molempia tuomarin kanssa nauratti, ja nollillehan se meni. Tuomari sanoi, että Sorassa on paljon potentiaalia tokokoirana, jos sen kanssa vaan viitsisi tehdä. Niinhän siinä olisi ja ehkä me vielä joskus tätäkin lajia treenataan enemmänkin. Lopputulos oli kai 7kymmentä jotain pistettä ja oltiin ilmeisesti viidensiä. Tässä vaiheessa olin jo itse koutsaamassa, mutta ihan hauskaa oli!

Kaksi viikonloppua on ollut pakko viettää tiiviisti näytön ääressä, sillä agilityn SM-kisat ja MM-karsinnat. Taas on saanut itkua pidellä, kun koirat yltää toinen toistaan hienompiin suorituksiin ja mä niin haluan joskus olla siellä jo ihan sen fiiliksen takia.

Ja loppuun vielä meidän tallilla oleva ihana issikkavauvaponi ♥


lauantai 30. toukokuuta 2015

11 kysymystä ja vastausta

Saatin tässä hetki takaperin Pinjalta ja Jediltä yhdentoista kysymyksen haaste. Me ei nyt lähdetä haastamaan ketään, mutta kysymyksiin vastaan kyllä :)


1. Miten kuvailisit omia koulutusmetodejasi?
Kehittyvinä? :D Koko ajan oppii lisää koirien tai ylipäänsä eläinten koulutuksesta ja silloin pitää muokata vanhoja tapoja. Mutta pääasiassa haluan koiran itse keksivän, mitä siltä halutaan. Tykkään käyttää naksutinta apuna uusein temppujen opettamisessa, mutten ole orjallinen naksutinkouluttaja perusarjessa. Mahdollisissa tilanteissa kuitenkin odotan toivottua käytöstä ja palkkaan siitä.



2. Mitkä ovat koiranomistamisen huonoimmat puolet?
Kun koiraan sattuu. Kun koira on kipeä. Se että joutuu miettimään, missä kohtaa koiran elämä on parempi lopettaa vai onko sittenkän vielä aika. Muutenkin se että jatkuvasti joutuu kyttäämään ja miettimään, ettei vaan rasita liikaa tai liian vähän.
Toinen huono puoli on rahan meno. Juuri tajusin maksaneeni eläinlääkärille reilun 500€ ilman, että kummassakaan koirassa oli mitään vikaa. Ihan vaan ennaltaehkäisevää hoitoa.
Kolmas huono puoli on se, kun on todella väsynyt ja on vaan pakko tehdä jotain koirien kanssa. Silloin kaikki tuntuu menevän pieleen ja pienimmätkin jutut koirissa ärsyttävät ja niille suuttuu vain poteakseen hirveitä omantunnon tuskia seuraavassa hetkessä.

3. Entäpä parhaat?
Koirat on aina innoissaan tekemässä ja osallistumassa. Niiden kanssa on tosi kiva harrastaa. On ihan älyttömän hienoa olla tiimi ja saada onnistumisen kokemuksia koirakkona. Entinen joukkuepelaaja minussa tykkää, että laji on periaatteessa yksilölaji, muttei kuitenkaan ollenkaan.
Koirat on myös tuoneet elämään saman henkisiä ihmisiä ja paljon uusia tuttuja.
Ja koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa niin:

Tämä fiilis ♥

Ja tämä fiilis ♥

Ja tämä ♥


4. Olisiko koirien jalostuksessa Suomessa mielestäsi jotain muutettava tai parannettavaa?
Kansainvälisessä mittakaavassa Suomen jalostustoiminta on oikein hyvässä jamassa. Meillä on yksi kennelliitto, joka valvoo toimintaa, koiria tutkitaan sekä terveyden että luonteen osalta ja koirista kerätään dataa, joka on kaikkien käytettävissä. Toki aina löytyy parantamisen varaa, mutta mielestäni suunta on oikea. Esimerkiksi Kennelliiton julkaisema näyttelyiden rotukohtaiset ohjeet liioiteltujen piirteiden huomioimisesta ulkomuotoarvostelussa on iso askel erittäin hyvään suuntaan.

5. Mitä koirasi syö(vät)?
Joseran Active ruokaa, Jahti&Vahdin lohiöljyä ja nivelravinteita. Hirveästi tekisi mieli siirtää ainakin Sora 50/50-malliin, mutten ole saanut aikaiseksi.

6. Kuinka paljon olisit valmis laittamaan koiraan rahaa, mikäli se loukkantuisi ja parantumisesta ei olisi mitään takeita?
Tässä ei omalla kohdallani ole kyse niinkään rahasta, vaan siitä toipuisiko koira miten. Neron kohdalla olen tehnyt jo päätöksen, että jos sen elämänlaatu huononee entisestään, se menee piikille. Jos ei ole takeita, että koira saa vielä juosta vapaana, riehua ja leikkiä toisten koirien kanssa eli elää koiran elämää, niin minusta on väärin pitää koiraa hengissä vain omistajan mielen vuoksi. Sora hoidettaisiin luultavasti vähän pahemmastakin jutusta, muttei senkään elämänlaatu saisi kärsiä.



7. Kuinka paljon panostat bloggaamiseen?
En ihan hirveästi. Blogi on minulle enemmän päiväkirja meidän omista tekemisistämme. Jos joku tätä lukee ja ehkä jotenkin hyötyy siitä niin aina parempi. Edelleen harmittaa, etten ole kirjoitellut Neron aksakisoista enempää tai Soran toisesta vuodesta.

8. Kuinka paljon opetat koirallesi ns. turhia temppuja?
En kauhean paljoa. Nero osaa muutaman enemmän kuin Sora ja itse asiassa Nerolle on kivempi opettaa temppuja, koska se hoksaa ne paljon nopeammin. Toisaalta eikö kaikki taidot elämässä ole koiran mielestä turhia temppuja :)



9. Millainen suhde sinulla on koirasi/koiriesi kasvattajiin?
Neron kasvattajaan olen ollut yhteydessä tasan kerran mailitse. Soran kasvattajan kanssa taas on hyvät välit. Voin lähettää Annelle facebookissa viestiä mistä vaan kysyttävässä ihan hyvin mielin. Nähdään myös säännöllisen epäsäännöllisesti. Myös Soran kennelkamujen omistajia moikkaan ja järkkäillään yhteisiä juttuja ja muuta.



10. Kuinka paljon lenkkeilette päivittäin?
Me lenkkeillään suunnilleen 2h päivässä. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Yritän pitää koirilla myös täyden lepopäivän, jolloin käytäisiin vain tarpeilla, mutta niinäkin päivinä tulee helposti 1,5h ulkoilua. Lenkkeillään just sopivasti meille :)



11. Lempikoirarotusi pelkästään ulkonäön perusteella?
Tämä on tosi vaikea. Tykkään liioittelemattomista koirista, jotka näyttävät siltä että voivat työskennellä rotunsa alkuperäisessä tehtävässä. Väkisin tämä painuu osastolle työlinjaiset bordercolliet, australianpaimenkoirat ja -kelpiet sekä järkeväturkkiset sheltit. Erityisesti tykkään merleväreistä.

tiistai 19. toukokuuta 2015

SuperSora


Kyllähän tällasta viittii katella. Terve koira on Sopuli, ei voi muuta sanoa ♥

lauantai 16. toukokuuta 2015

Keskimääräsesti on kivempaa voittaa kuin hävitä

Tänään kisoista jäi hyvä fiilis. Käytiin kisaamassa JAUn kisoissa Tuusulan urheilukeskuksessa, joka tuntuu edelleen ihan kotikentältä jalkapallon ansiosta. Tuomarina oli Tomas Berglund ja tosiaan kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata. Kisat oli tosi pienet, mikä ei ollut ollenkaan huono asia.

Ensimmäisestä startista ei ole hirveästi kerrottavaa. Puomin ylösmenolla Sora hidasti vähän vauhtia ja veikkaan että torstai muistui mieleen. Seuraavalla radalla ei mielestäni samaa ongelmaa ollut. Radan kahdeksas este oli keinu, jonka Sora juoksi läpi ja pääsi sen jälkeen sylikyydissä pois radalta. Puolisen sekuntia mietin, että mitä teen ja onneksi pysyin eilisessä päätöksessä.

Seuraavalla radalla keinu olikin ihan alussa ja ohjasin sen oikein liioitellusti. Sora teki tosi hyvän keinun. Toivon mukaan tämä lentokeinuongelma oli tässä ja jos ei ollut, niin samalla linjalla jatketaan. Keinulta mentiin kepeille ja kepit sujui hyvin! Jes! Aan kontakti oli vähän siinä ja siinä. Videolta ehkä jotain tassukarvoja käy kontaktipinnalla ja kiltti tuomari ei antanut virhettä. Aan jälkeen unohdin kokonaan ohjata ja Sora juoksikin sitten seuraavan aidan ohi, mistä tuli vitonen. Loppu rata sujui nätisti, joskin olisin ehkä voinut tehdä putkien väliin sokkarin enkä takaaleikkausta, mutta kun :D Tulos siis 5, aika -9,81 ja etenemä muistaakseni 3,75m/s eli ei huono. Sijoituttiin toiseksi, sillä tuloksia oli kaksi.



Viimeinen rata oli hyppyrata ja tykkäsin kyllä profiilista. Toiseksi viimeinen aita, jolle tultiin kepeiltä, oli sellainen etten meinannut osata päättää ohjausta. Treeneissä olisin tehnyt japanilaisen, mutta sen ajoittaminen on välillä niin vaikeaa. Mietin myös pakkovalssia tai saksalaista. Viimeinen vaihtoehto oli päällejuoksu, johon sitten päädyin, koska ajattelin että se on varmin ja me tehdään nyt se nolla. Rata oli hauskaa luukutusta ja nollana tultiin kepeiltä ulos ja Sora irtosikin vähän reippaammin kepeiltä ja päällejuoksusta tuli pelastuskalastelu ja se toiseksi viimeinen rima tippui. Sorahan ei ole varmaan ikinä rimoja tiputellut, mutta ohjaus oli kyllä huono. Olisi vaan pitänyt uskaltaa tehdä se japanilainen, koska se meillä toimii. Tuloksena siis 5, aika -15,62 ja etenemä 4,69m/s. Nerolla oli parhaillaan etenemä 4,75m/s joten nyt aletaan olla oikeissa lukemissa. Tällä tuloksella voitettiin koko luokka, sillä medeissä ei tehty yhtään nollatulosta.



Sora tykkäsi kovasti palkinnoiksi saaduista possunkorvista, joista toisen sai jo syödä. Tänään pidin koko päivän Soraa hengailemassa mukana kisapaikalla. Lisäksi koko meitä edeltävän mediluokan ajan se teki paikkamakuuta, eikä tehty yhtään mitään kierroksia nostavaa. Keskittyminen radoilla oli paljon parempaa, joten pyritään nyt sitten jatkamaan tällä linjalla. Nyt koira pieni onkin niin väsynyt, että nukkuu sohvan takana :D

Vitoset ei jääneet edes harmittamaan, sillä yleinen fiilis on tosi hyvä. Yksi esteen ohitus ei haitta ollenkaan, kun kaikki muu sujui. Hyppärin jälkeen myönnän päästäneeni suusta, että ikinä ei ole ärsyttänyt riman putoaminen niin paljon. Jaa sitten muistin Neron viimeiset kisat ja sen meidän sertin vieneen riman. Että tämän päiväinen rima on vaan pienen pieni epäkohta muuten tosi hyvällä radalla. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Josko ne nollat seuraavissa kisoissa irtoaisi?

Pakollinen palkintopose ♥


perjantai 15. toukokuuta 2015

Helatorstain kisat

Eilen käytiin tosiaan Soran kanssa kisaamassa Ojangossa. HSKH järjesti kaikkien luokkien kisat ja ykkösluokat aloittivat, joten oltiin heti aamusta paikalla. Molemmat radat olivat agilityratoja, ensimmäisellä tuomarina oli Janne Karstunen ja toisella Anne Viitanen. Nämä olivat myös Soran ensimmäiset viralliset ulkokisat.


Ensimmäisellä radalla oli melko haastava keppikulma, varsinkin jos koiralla on juoksu-A. Muutenkin rata osoittautui haastavaksi sillä kaikista tämän radan starteista (yli 50) nollatuloksia tuli vain neljä. Me hyllytettiin kolmen kiellon johdosta. Sora ei oikein keskittynyt, vaan teki kaikkea muuta. 4 esteen ohitus johtui siitä, että Sora lähti haukkumaan jollekulle. Aan kontaktille osui hyvin, mutta tuli oudosti alastulon. Kepeille vien videolta katsottuna aivan liian pitkälle ja oikein työnnän Soran ohi kepeistä. Ei kai se mahdu tekemään koko keppejä, jos seison itse niiden päällä ja käsken sitä juoksemaan jostain kaukaa. Ja kepeillä tyhmä rytmivirhe jälleen, pohja oli uusi ja outo.

Keppien jälkeinen suora oli hieno! Tyyppi irtosi katsomatta taakseen eteen-käskyllä eikä arponut mitä tehdä, vaikka esteet olivat kaikki erikoisempia. Valitettavasti ohjaaja unohti kääntää sinne viimeiselle esteelle, joten Sipuli kiersi koko esteen. Puomin ylösmenolla Sora kompastui ja etujalat eivät oikein pysyneet mukana. 2on2offin teki kuitenkin tosi hyvin, joskaan ei lähtenyt liikkeelle ensimmäisestä vapautuksesta. Voi olla että käskytin liian hiljaa, sillä tuuli oli aika kova.


Toinen rata oli profiililtaan meille paljon sopivampi, joskaan en tiedä oliko ihan ykkösluokan tasoa. Löytyi ansaesteitä ja putkesta avoimesta kulmasta kepeille meno. Tämän radan tiesin sopivan meille jo rataantutustumisessa. Kepeiltä tuli vitonen, vaikka yritin miettiä millä estän sen. Muiden suorituksia katsoessa huomasin koirien tulevan tosi kovaa kepeille ja todella moni meni ekasta keppivälistä ohi tai jos siihen osuivat, niin eivät taipuneet toiseen. En sitten kuitenkaan osannut asialle mitään tehdä. Tällä radalla fiilis oli tosi hyvä ja tehtiin yhteistyötä. Valitettavasti toiseksi viimeinen este oli keinu, jonka Sora päätti taas juosta läpi. Uusin keinun ja siitä hylätty suoritus.

Kuvan on ottanut Ronja Nieminen 14.5.2015


Seuraavalla kerralla kun Sora juokse keinusta läpi kisoissa, täytyy varmaan napata se kainaloon ja poistua radalta. Se kuitenkin tasan osaa keinun. Maanantainakin tehtiin hurjan hyviä keinuja, joten veikkaan että kysymys on vaan kuumumisesta. Sora sai odottaa starttien välissä katsomossa, mikä jostain syystä sopi sille paremmin. Autossa sitä vaan ärsyttää, joten kokeillaan seuraavaa ratkaisua. Huomenna kisataan taas. Kunhan vaan pidetään hauskaa!

Koirakuvien kamerassa 2.5.2015

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Taas on aksattu ja kisattu ja pohdittu

Lauantaina 2.5 oltiin Soran kanssa kisaamassa Purinalla kolme agilityrataa. Kaikki startit olivat hallissa sisällä, mikä oli ihan kiva juttu, sillä koko päivä satoi enemmän ja vähemmän vettä. Tosiaan edellisten treenien rengasongelmat aiheuttivat etukäteen pieniä sydämentykytyksiä. Tällä kertaa tavoitteina oli onnistunut puomi ja keinu sekä se rengas. Tuomarina oli Sari Mikkilä, joka oli kyllä todella mukava tuomari. Radatkin olivat kokonaisuudessaan oikein mentäviä.

Ensimmäisellä radalla tehtiin meidän agilityuran ensimmäinen virallinen tulos! Wohoo. Kaksi mokaa kepeillä, joten kympin kanssa ulos radalta. Rata tuntui oikein kivalta, mitä nyt enää muistan. Etemä oli 3,15m/s, joten siinä suhteessa löytyy vielä runsaasti parannettavaa. Valitettavasti tätä rataa ei saatu videolle, sillä tukijoukot saapuivat paikalle vähän myöhemmin.

Toisella radalla tuli taas kepeille virheitä ja lentokeinu, jonka uusin ja siitä hylly. Kepeille asti rata tuntui tosi kivalta ja sekä aa että puomi näyttävät tosi kivoilta.


Kolmannelle radalle mietin sitten urakalla, että mistä ihmeestä ne keppivirheet johtuivat. En keksinyt mitään järkevää syytä, paitsi kierrosten nouseminen ja sitä kautta keskittymisen katoaminen. Täytyy vaan treenata enemmän. Sitten mietin, että millä tavalla viimeiseen starttiin voisin vaikuttaa asiaan ja päätin, että josko jätän Soralle vähän enemmän tilaa suorittaa. No lopputulos oli kepeille eli toiseksi viimeiselle esteelle asti tosi kiva rata ja vielä puhdas sellainen. Keppejä tehtiin sitten useampaan kertaan. Lievästi ketutti. Mutta elämä on. Näin jälkeen päin huomasin, että ollaan saatu tältäkin radalta tulos, mutta se ei tosiaan ole mikään juhlimisen arvoinen tulos :D


Kisojen jälkeen on tosiaan treenailtu keppejä sekä takapihalla että maanantain treeneissä. Koko ajan paranee, mutta toki niissä on vieläkin tekemistä. Mutta kyllä Soran pitäisi ne osata ainakin tuohon ykkösluokan tasoon suhteutettuna.
Kisapäivän paras anti oli ehdottomasti se, että Jedi mitattiin miniksi! Ihan huippua ja pääsee Jannikakin taas kisaamaan.



Maanantain treeneissä tehtiin yllä olevaa rataa. Teemana kauko-ohjaus. Yllättävän hyvin onnistui Sorpan kanssa  putkeen ohjaamiset myös puomi toiselta puolelta. Pienellä hiomisella tehtiin radasta pysähtynyttä kontaktia vaille nolla. Sipuli tuli tosiaan muutaman kerran läpi puomista, mihin saattoi vaikuttaa aurinko, joka paistoi juuri puomin suuntaisesti niin, että puomi näytti jatkuvat siellä missä alastulo oli. Tehtiin myös pitkästä aikaa puista ja kovempaa puomia. Saatiin kuitenkin oikein nättejä 2on2off asentoja.

Toisella puolella oli rallirata, jossa oli sekä rengas että keinu. Tehtiin oikein matalilla rimoilla, että saatiin mahdollisimman paljon vauhtia. Huippuhyviä keinuja ja paljon vauhtia, tavoite saavutettu! Torstaina ja lauantaina mennään kisaamaan ja sitten taas katsellaan, mihin seuraavaksi keskitytään :D


Maanantai-iltaan mahtui myös ikävämpi puoli. Tulin treeneistä kotiin ja tein temppuja Neron kanssa. perus istu-maahan vaihtoja ja kuolemista, kierimistä, ryömimistä ja niin edelleen. Käskin sitten Neron kuolemaan ja vapautin sen. Nerpan henkiin herääminen ei ole mikään hidas, vaan se tekee ninjahypyn kyljeltään jaloilleen. Tämä liike oli sitten vähän liikaa ja ylös päästyään Nerppa piti oikeaa takajalkaa suorana taakse päin eikä varannut sille painoa. Samantien meni takaisin kyljelleen. Hieroin vähän oikeaa reittä ja koukistin jalkaa, jolloin lonkka meni ilmeisesti takaisin paikalleen. Kyllähän se taas säikäytti ja pisti miettimään. Lopun alun fiilis tuli, mutta katsellaan taas päivä kerrallaan.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Terveysasioita

Nerolla on ollut viimeisen postauksen jälkeen pari huonompaa päivää. Parina aamuna se söi todella huonosti ja hitaasti. Se jätti jopa syömättä osan ruuasta, mitä se ei ole tehnyt ahneuden löytymisen jälkeen. Normaalisti Nero hengittää ruuan sisään samalla sekunnilla kun vapautan sen kupille. Lisäksi se on vähän kuljeskellut ja sen on ollut vaikeaa löytää paikkaa, jossa nukkua. Tätä kesti pari päivää, mutta nyt on taas palauduttu normaalimpaan arkeen. Toivon mukaan tuollaiset päivät eivät lisäänny.

Sora sen sijaan on ravannut erilaisissa hoidollisissa paikoissa useamman kerran, joskin ihan positiivisessa mielessä. Käytiin Nurmijärven kunnallisella eläinlääkärillä ottamassa maksa- ja munuaisarvot sekä kilpirauhasen vajaatoiminnan testi. Jäätyään auton alle, siltä mitattiin turhan matala syke, joten erilaiset arvot kannatti tarkistaa. Kaikki arvot olivat täysin normaalit, joten nyt on valmiina Soran normaaliarvot mahdollisia tulevaisuuden tarpeita varten.

Viime viikon maanantaina Sora kävi osteopaatilla, joten meiltä jäi hallimestaruudet väliin. Oli kuitenkin tärkeämpää saada koira auki kuin kisata. Kummempia jumeja ei löytynyt, mutta jälleen oikea takajalka oli vähän enemmän jumissa. Niin hyvin hoito kuitenkin tehosi, että seuraavan kerran saatiin Jerrylle kutsu vasta kesän jälkeen.

Tänään taas autoiltiin Soran kanssa Tampereelle Eläinystäväsi Lääkärille virallisiin selkäkuviin ja hammaskiven poistoon. Nerohan kuvattiin tuolla eläinlääkärillä viime kesänä kuvissa ja sen verran tyytyväinen olin paikkaan, että sinne lähdettiin nytkin. Tuloksena käynnistä väsynyt koira, kauniit, puhtaat ja ennen kaikkea terveet hampaat sekä selkä, jossa ei ainakaan isompaa huomauttamista ollut. Viralliset lausunnot tulevat Kennelliitolta, kun tulevat (Nerolla on näköjään kestänyt 7 arkipäivää.) Mutta huoletta voidaan jatkaa harrastamista ja kehtaan viedä Soran esittelemään hymyään kesäkuun näyttelyyn.

Lauantain aksakisoista erillisessä postauksessa.