Alotettiin hyvin, kun paikalle päästyämme Ruusu kysyi otinko rokotustodistukset mukaan. Ai mitkä? Ei oo vähään aikaan tullut käytyä muissa koirajutuissa kuin omissa treeneissä, joten ei tollaista voinut muistaa. Mietittiin hetki mitä tehdään ja mentiin kuitenkin jonottamaan. Jonossa törmättiin Riina-shelttiin ja tämän omistajaan, joiden kanssa Soran ensimmäisenä kesänä osuttiin useaankin mätsäriin. Älkää ihmiset koskaan tehkö tätä, mutta lainattiin Riinan rokotustodistuksia (shameonme.) Soralla on kuitenkin kaikki rokotukset kunnossa ja olis vaan jääny ärsyttämään, puolustelen tekoani! Sora ja Riina muistivat toisensa(?) tai ainakin reippaasti sanoivat moi. Söpöjä kuin mitkä ♥
![]() |
Sora ja Riina |
Numeroksi saatiin 184 ja meidän kehä alkoi numerosta 101. Hyvää aikaa siis lähteä lenkkeilemään. Kauaa ei kävelty, mutta löydettiin metsäpläntti jossa pitää koirat vapaana. Sitten alkoi odottelu. Meidän kehässä oli arvostelemassa Rainer Vuorinen ja hän piti ihanan nopeata vauhtia. Siis oikeasti nopeaa. Neroa ärsytti ja ahdisti kun oli niin kamalasti porukkaa. Tehtiin vähän temppuja muun muassa sarjakieriminen kuolemisen sijaan, ja Nepsutin rauhoittuikin aika kivasti.
Sora oli vuorossa toiseksi viimeisessä parissa. Ihan kivasti seisoi pöydällä ja liikkui, mutta sininen nauha. Ryhmäkehässä tuomarin katse jotenkin lipui kokonaan Ruusun ja Soran ohi eikä jatkoon päästy, vaikka Sora seisoi aivan sairaan hienosti! Tuloksena siis sininen nauha. Mutta ei haittaa, me ei kierretä mätsäreitä todellakaan palkintojen takia vaan ulkonaolemisen ja treenauksen.
Lopuksi käytiin vielä ihanalla pellolla juoksuttamassa koiria. Hienosti juoksivat ja perroni itselleen uskolliseen tapaan löysi tennispallonriekaleen, jota piti sitten heittää. Kotimatka Hesen kautta ja koirat sai hampparin puokkiin!
(Nero ja Sora teki tänään molemmat melkein täyskorkeen aan!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti