maanantai 7. huhtikuuta 2014

Wow, Fantastic Baby!

Sora pääsi maanantaina 31.3 Jennan koulutukseen toistamiseen. Meidän oma seura järjesti koulutuksen, joten tutussa hallissa treenattiin tuttujen kavereitten kanssa. Oli niin super Sora!



Rata näytti jota kuinkin tältä. Olen itse piirtänyt joten etäisyydet saattavat vähän heittää, mutta pääasia tulee kuitenkin selville. Oli kyllä todella kiva rata! Meille sopivasti kontaktit ja kepit olivat radan lopussa, joten ei tarvinnut niiden takia pätkiä rataa ja muutenkin oikein sopiva rata Soralle treenata. Ei päästy tosin kuin esteelle 11, mutta mitäs pienistä. Opeteltiin kaksi uutta ohjaustekniikkaa, sylkkäri ja backlap. Sylkkäriä olen Neron kanssa tehnyt aina välillä, joskaan en tuollaiseen kohtaan. Backlap taas oli ihan uusi ohjaus, jonka olen halunnut koirille opettaa.

Heti alun pakkovalssi tuotti ongelmia. Lähdin ohjaamaan todella löysästi ja vähän anteeksi pyydellen, en merkannut estettä ja muutenkin seisoin niin kaukan, että mistä se koira olisi edes voinut ymmärtää mitä siltä pyysin. Jenna näytti esimerkin hyvästä pakkovalssista ja lähdettiin uudelleen liikkeelle asennemuutoksella varustettuna. Palkattiin Sora ensin ihan vaan pakkovalssiin ja oli hieno. Pitää muistaa itse mennä tarpeeksi lähelle estettä ja tehdä kunnon merkkaus, jotta koira tietää mistä puolelta hypätään.

Alkuun tehtiin pätkä 1-6. Ensimmäisellä kerralla sujui hyvin ja varsinkin 5-6 välin pitkä vienti oli hyvä: Sora ei vilkuillut muualle ja oli tulossa tasan sinne minne minäkin. 5 takaakierrosta tuli meille vaikea kohta. Sora juoksi helposti esteen ohi, jos en vetänyt tarpeeksi vasemmalla kädellä sitä esteestä yli. Tähänkin palkattiin muutama kerta ja alkoi heti sujumaan paremmin. Minun piti muistaa rytmittää oikein, jotta meillä ei tullut vain juoksukilpailua esteen ohi, vaan sain Soran hyppäämään esteen ja olin silti pois edestä.

7-11 oli seuraava pätkä mitä tehtiin. Yllättävän hyvin ehdin juosta putki suoran ja ohjata hypylle 9. Esteelle 11 olin suunnitellut tekeväni niistosokkarin (tai ainakin Jenna niin sanoi, kun näki miten ohjasin.. :D) mutta siinä vaiheessa olin jo vähän myöhässä, koska kävin niin pitkällä ohjaamassa Soran ysille. Joten suunnitelman muutos ja jäinkin kauemmas putken suusta ja tönäisin Soran vaan esteelle. Mikä tietysti toimi paremmin kuin odotin! Tää on taas näitä hetkiä, kai se koira nyt juoksee sinne seuraavalle esteelle, kun tulee täysiä putkesta jos mä vaan ohjaan sen sinne. Ja Sora kyllä osaa, se ei oo enää vauva.

11 estelle vaihdettiin ohjaukseksi se sylkkäri. Eli itse juostiin esteen "taakse" ja ihan vaan ohjattiin vasemmalla kädellä koira yli siitä esteestä. Aloitettiin ilman rimaa niin, että Sora pyörähti siivekkeen ympäri ja sitten palkattiin. Sopuliitti tajusi tosi nopeasti, mitä haettiin. Lisättiin aitaan rima, jota Sora ei ensin huomannut vaan juoksi päin... Eipä sillä enää seuraavalla kerralla ollut ongelmaa, pikkasen on vaan pitkät piuhat. Sitten lisättiin koiran lähestyminen eli koira 10 aidan eteen istumaan, lähtölupa, sylkkäri ja palkka. Mun taitava eläin ei edes meinannut tehdä kertaakaan väärin, on se hieno! Tässä vaiheessa taidettiin pitää tauko ja jatkettiin sitten samasta.

Tauon jälkeen lisättiin eteen 10 este. Ei ollut ongelmaa näinkään. Sitten kokeiltiin vauhdin kanssa eli 8-11. Arvattavasti olin itse myöhässä enkä ehtinyt edes 11 taakse ennen kuin Sora oli jo kohdalla. Muutaman toiston jälkeen alkoi sujua paremmin ja saatiin oikein hieno suoritus aikaiseksi. Joten nyt se osaa sylkkärin. Itsestäni en ole vielä ihan varma, mutta eiköhän se saada ohjauskuvioihin lisättyä. Soran tekniikka oli kuulemma ihan loistava, se juoksi kovaa, otti kaksi kokoavaa laukkaa ja hyppäsi eli juuri niin kuin tässä ohjauksessa pitää.

Lopuksi harjoiteltiin backlapia esteellä 13. Backlapin ideana on, että koira ja ohjaaja jatkavat matkaa eripuolilla estettä. Esimerkiksi tällä radalla esteellä 13 koira lähetetään takaakiertoon vasemman siivekkeen kautta ja koira kiertää aidan hypättyään oikean siivekkeen ja itse jatketaan suoralla linjalla vasemmalta puolelta estettä. Näin tällaisessa radassa saadaan itselle suorempi linja ja säästetään aikaa. Tärkeää ohjauksessa on, että vedetään se koira kunnolla yli esteestä ja heitetään esteen toiselta puolelta. Me otettiin käyttöön myös lisäkäsky "mene", jotta koira tietää paremmin mitä ollaan tekemässä.

Opetus aloitettiin palkkaamalla taakakierron jälkeen oikean siivekkeen juureen, kun samalla itse jatkoin eteen päin. Tätä toistettiin ja vähitellen palkka tuli kauemmaksi. Soralle tuli jossain kohtaa ongelma, kun se ei halunnut hypätä mua kohti, mutta hyvin kuitenkin sujui. Tää on ehdottomasti sellainen ohjaus minkä haluan käyttöön. Pitää vielä vahvistaa paljon, mutta alku on tehty.

Treenit sujui kaikkiaan tosi hyvin. Sora teki mahtavasti töitä ja Jennakin kysyi että mitä ihmettä me ollaan oikein kahden kuukauden aikana tehty. Sora oli nopeempi ja motivoituneempi kuin viimeks. Jenna myös kehui Soran käännökset ja kropan hallintaa noin nuoreksi koiraksi. Käännökset on munkin mielestä ollut aina Soran parhaita puolia, se nuolee siivekkeitä niin tiukasti, että hirveen paljon lähempää ei edes pääse. Jenna on kyllä aivan tajuttoman hyvä kouluttaja! Vaativa ja samalla niin positiivinen ja innostava. Taas jäi sellanen fiilis, että lisäälisäälisää! Sain myös aivan uuden innon opettaa Soralle keppejä ja kontakteja, kun muu alkaa sujumaan. Ehkä meitä nähdään vielä kesällä kisoissakin! :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti