tiistai 29. huhtikuuta 2014

Joskus olisi parempi jäädä kotiin

Seuran hallimestaruudet. Muuta niistä ei varmaan kannattaisi edes kertoa :D Tulipahan nähtyä meidän seuran aksaajia ja väsytettyä koirat. Sora osallistui supermölleihin (aitoja ja putkia) ja Nero kisaaviin. Reissuun meni yhteensä 4,5 tuntia.

Käytiin ensin tekemässä parit aan kontaktit ennen kisoja. Nyt tehtiin jo ihan normaalilla aalla. Nerolle ensimmäinen kerta kehikon kanssa ja sitten ilman. Kaikki toistot onnistuneita, hyvillä askeleilla. Suoralla toimii, seuraavaksi opetellaan kääntymään. Soralle laitoin pumpin aalle. Viime kerralla siirryttiin käyttämään pumppia, koska Soran laukka osuu aalle muuten juuri ennen kontaktipintaa ja sitten hypätään yli. Pumpin lisääminen pakottaa tekemään alastulolle kaksi laukkaa, ellei ole niin tyhmä kuin Sora. Se on todennut, että sen yhden laukan voi tehdä suoraan harjan yli kontaktille. Tänään se tuli kerran naamalleen alas. Ei ihan kauhean turvallista ja aion sen jotenkin pakottaa tekemään kaksi laukka-askelta. Tuli kyllä ihan kivojakin toistoja, joten eiköhän se ne vielä opi. :)

Suuntaa antava :D

Sitten alkoikin saapua muitakin ihmisiä paikalle, joten jäähkän jälkeen koirat autoon odottamaan. Luokkia oli kolme: supermöllit, möllit ja kisaavat. Me tehtiin Soran kanssa supermöllirata 30cm rimoilla. Muilla radalla olisi ollut kontakteja, joten pitäydyttiin supermölleilemässä. Soran ilme halliin mentäessä oli wtf. Kaikki olivat aivan hiljaa ja tuijottivat. Ei sitten osannut pieni elukka edes jalkojenväliintuloa, vaikka muuten on sujunut niin hyvin. Ei ollut ihan vauhdikkainta Soraa ja 6 esteestä meni ohi, kun piti jäädä tuijottamaan ratahenkilöä. Muuten ihan kivasti, vaikka pientä selkeesti vähän oudoksutti tilanne. Saatiin 10 virhettä hylystä ja oltiin kai neljänsiä.

Jälleen suuntaa antava :D


Kisaavat medit oli toiseksi viimeinen luokka, joka starttasi. Nero oli siis kerännyt kierroksia kolme tuntia ja Sora oli saanut tehdä välissä. Ennen halliin menoa se oli tosi rauhallinen, vähän nuuskutteli ja seisoskeli. Radalle päästiin nätisti ja hyllytettiin kolmannen esteen jälkeen. Pitää ehkä opettaa se putkijarru! Keinu oli nätti ja keinun jälkeisen putken jälkeen homma plärähti kokonaan. Nero ei katsonut ollenkaan valssia, vaan paineli suoraan putkeen. Ja uudestaan ja uudestaan. Olipahan ainakin katsomolla hauskaa :D Ja ratahenkilöillä ja tuomarilla ja Nerolla varsinkin. Sitten vähän huideltiin mihin sattuu, aa tehtiin kahteen kertaan ja kontakti osui! 11 tein nähdäkseni ainoana pakkovalssin. Tarkoitus oli saada etumatkaa, jotta olen sitten ajoissa kääntämässä aalle. Nero hyppäsi silti putken jälkeisen hypyn. Keppejä ei tehty loppuun ja 16 putken siaan kiipesi aalle ja hyppäsi puolesta välistä alas. Kisaavissa medeissä kuudesta startista kuusi oli hylättyjä. Hyvä me! :D

Ihan haavereitta ei selvitty nimittäin minun vasen lonkkani yritti kovasti sanoa työsuhteensa irti. Soran radan jälkeen pysähdyin ja totesin, että nyt sattuu. Kävelin ympyröitä ja koitin juostakin, hölkkääminen sattui eniten. Päätin kuitenkin startata Neronkin kanssa, koska kuinka epistä jossei se olisi päässyt ollenkaan tekemään rataa. Entisenä jalkapalloilijana oli erittäin helppo saada kisa(peli)moodi päälle eikä suorituksen aikana sattunut ollenkaan, vaikka rataantutustumisessa melkein itketti. Ihan täysillä en pystynyt juosta ja se on varmaan yksi syy, jonka takia Neron kanssa meni ihan lekkeriksi. Neron rada jälkeen käveleminen oli suhteellisen tuskaista, jouduttiin jättää loppuverkkakin vähän lyhyemmäksi kun ei vaan pystynyt. Onneksi kotona oli joukkoja valmiina kuskaamaan koiria uudestaan kävelemään. Autolla ajaminenkaan ei ollut kaikista helpoin tai kivoin juttu, mutta onneksi kytkintä joutui melko vähän käyttämään. Toivottavasti ei ole mitään vakavampaa, vaan päästään sunnuntaina ottamaan Neron kanssa ensimmäiset kisat vähään aikaan.

Tulipahan huomattua, ettei Nero ja Soraa voi ainakaan vielä samoihin kisoihin ottaa, varsinkaan Soran startatessa ensin. Nerolla ei kestä pää. Joten hyvillä mielin voidaan jatkaa Sopulin kanssa harjoittelua ja Nepsutin voi nousta kolmosiin ennen Soran ensimmäistäkään starttia. Ehkä ne sitten samassa luokassa kisatessaan kestää paremmin?

PS. Edelleen saa kysymyksiä tai jotain lähtettää tai 100 postaus on oikeasti randomfact sekamelska. Tämä oli 98 :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti