Nero on ollut aina todella helppo koira motivoida tekemään töitä. Se rakastaa leikkimistä ja leluksi kelpaa aivan mikä tahansa, kunhan annan luvan leikkiä sillä. Olen palkannut sitä lenkeillä kepeillä, kävyillä, hanskoilla ja hihnalla. Treeneissä meillä on useampi lelu mukana, joskin vain yhtä käytetään. Seuraamisen harjoittelussa on käytetty valtavaa puolen metrin patukkaa oikeassa kainalossa, jotta olen saanut katseen oikeaan suuntaan ja innon tekemiseen. Nykyään seuruuta voi harjoitella myös millä tahansa muulla lelulla. Aksassa käytetyimmät palkat ovat itsetehdyt narulelut. Ne on helppoja; voi laittaa taskuun, rytätä käteen, jättää eteen. Lisäksi niitä voi heittää ja repiä, kumpi tapa sattuukan olemaan parempi. Kaiken lisäksi niitä on kiva ja halpa tehdä.
Nerpsukka on myös erittäin pallohullukoira. Pallo otetaan palkaksi aksassa vain, jos haen oikeastaan "yli"virettä. Ja mielellään jos ollaan ulkona, koska toi pöhkö koira menee sen pallon perässä kunnes saa sen kiinni. Tähän asti on onneksi välttänyt esteet ja hallien seinät. Kun me aloitettiin aksa, palkkasin pallolla. Varsinkin pelottavammat esteet, kuten pussi ja keinu ollaan saatu toimimaan pallon avulla. Keinua tykkään palkata edelleen pallolla, varsinkin jos suoritus on alkanut jälleen tulemaan epävarmaksi. Pallo kuitenkin joutui aika nopeasti sivuun aksasta, koska silloin Nero ei enää kuunnellut ohjausta vaan halusi pallon. Nykyään pystyn palkkaamaan pallolla, mutta harvemmin teen niin. Narupallo olisi varmaan ihan kätevä juttu.
Nerosta on tullut myös ahne koira. Ennen sitä ei voinut namit paljoa kiinnostaa, ruokaa jäi kuppiin ja muutenkin se söi elääkseen, ei elänyt syödäkseen. Nykyään kelpaa ruokanappulat treeninameina. Olen pari kertaa tokoillut aamuruuat kokonaisuudessaan ja hyvin on tehty töitä. Enää ei myöskään kuppiin jää ainoatakaan nappulaa, vaikka ennen Nero saattoi paastota parikin päivää putkeen. Erikoisherkut eivät tosiaan kelvanneet ennen treeneissä, jos oltiin leikitty ensin. Nepsu jopa sylki pois lihapullaa, joilla palkkasin sitä kontakteilta.
Kaiken kaikkiaan Nero on erittäin helppo koira motivoida. Se tekee töitä tekemisen ilosta ja ihan vain syystä, että pääsee tekemään. Kaikki ylimääräinen palkka on plussaa ja kyllä sitä palkataankin. Palkkauskin on helppoa, sillä kelpaa lelu tai rätti tai nami. Kuolleelle lelulle mennään aivan yhtä lujaa kuin heitetylle ja Nero vielä tuo lelun kuin lelun uudestaan käteen revittäväksi tai heitettäväksi. Helppoa.
Sitten on tapaus Sora. Sopulille olen opettanut leikkimistä nyt päälle kaksi vuotta, eikä sitä edelleenkään ihan hirveästi kiinnosta. Kotona leikkii jo ihan ookoo, pitää kiinni, repii takaisin ja jopa juoksee pallon/lelun perään ja ottaa sen suuhun ja joskus harvoin palauttaa sen. Treeneissä leikki ei kelpaa palkaksi. Ja täytyy myöntää, että en palkkaa treeneissä tarpeeksi lelulla, koska haluan motivaation olevan erittäin korkealla ja vauhdin täysillä. Soralle parhaat lelut ovat täytteettömät pehmolelut.
Namien perään Sora on ollut aina. Sille kelpaa lihapullat ja nakit ja juusto. Eniten olen käyttänyt sen kanssa juustoa ja erilaisia leivän päälle laitettavia leikkeleitä. Sora on kuitenkin röyhkeä koira, ja tarvitsen etupalkan kanssa apupalkkaajan, joka nappaa palkan tarvittaessa pois. Tätä pitäisi tietenkin harjoitella ja työstää, jotta Sora oppisi tekemään töitä palkan läheisyydessä ja ampuisi palkalle vasta luvalla. Nameja ei voi myöskään heittää lelun tapaan, ja joihinkin kohtiin heitettävä/liikkuva palkka vaan sopii paremmin. Tähän ollaan keksitty ratkaisuksi namimasuhippo, johon kuitenkin tarvitsee tietyn kokoisia namipaloja, koska muuten ne eivät tule ulos/tulevat ulos heitettäessä.
Ruuasta Sora ei niin piittaa, joskin senkin ruokahalu on parantunut viime aikoina. En voi kuitenkaan treenata sitä ruokanappuloiden kanssa, koska haluan taas sen motivaation olevan korkealla. En myöskään tahtoisi aina syöttää lisäaineellisia ja suolaisia nameja. Ja niiden tekeminen on rasittaavaa, laiska kun olen :D Olenkin miettinyt, josko siirtäisin Soran raa'alle, jotta voisin huoletta palkata koiraa ruualla. Se aiheuttaa sitten omanlaisia uusia ongelmia, mutta eiköhän niihin jotain ratkaisuja keksitä.
Soran motivointi ei ole ihan yhtä helppoa kuin Neron. Se ei tee työtä niinkään työnteon tai minun eteeni, vaan palkan. Mikä on ihan ookoo, kunhan sitä olisi helpompo palkata. Tässä kuitenkin alkaa muotoutumaan jo mieleen, mitä haluan seuraavalta koiralta. Rakastan Nerossa sitä, että se tekee töitä niin kauan kuin töitä on, vaikka tappiin asti. Sora on taas erittäin helppo arkikoira, jolla kestää hermot missä tahansa tilanteessa. Sora osaa rauhoittua kotona, Nerokin osaa, mutta välillä sillä jää kierrokset turhan korkealle varsinkin jos ollaan treenattu enemmän. Sora on rohkea, ei pelkää, eikä muista jos jotain pahaa tapahtuu. Tykkään enemmän kevyt rakenteisista koirista, kuten Sora ja lisäksi Sora on tutkitusti terve. Sheltin turkki on mielestäni käytännöllisempi, jos sitä olisi himpun verran vähemmän. Nero on helpompi pitää vapaana ja se on vähän pehmeämpi ohjaajalle. Sora ei vahdi, Nero ei räksytä turhaa innostuessaan, Soralla ei vuoda pää ärsyttävänä vikinänä.
Jos nämä ominaisuudet yhdistää, lähimpänä on ehkä bordercollie? Tai epätyypillinen sheltti :D Olen aina nauranut, että Nero on bc perron vaatteissa, sillä on maaninen katse ja asennot ja muitakin ominaisuuksia. Koiraharrastajalla on varmaan koko ajan silmät ja korvat auki sitä seuraavaa aktiivista harrastuskoiraa varten. Se täsmälleen oikea pentu, kun voi olla vaikea löytää. Jos mietin järjellä, minulle seuraava pentu tulisi kysymykseen aikaisintaan joskus 2-3 vuoden päästä. Silloin pennulle jäisi aikaa kasvaa ja oppia ja olisi kaksi kisakoiraa koko ajan. Ensisijaisesti toivon jo olemassa oleville koirille pitkää, tervettä ja ihanaa elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti