tiistai 9. lokakuuta 2012

Victory!

Viikkoon on mahtunut agilitya, aksaa ja liitelyä. Neron kanssa on ollut kolmet treenit ja Sora pienikin pääsi kokeilemaan. Lisäksi ollaan tehty pitkiä syyslenkkejä, lenkkarit jalassa ja märkänä. Ja olen tainnut hukata Neron suhteellisen uuden nylonisen puolkurkkarinkin johonkin. Jee...

Viime maanantaina treeneistä on parhaiten jäänyt päähän se, että olen ihan liian hidas ja että kengät lenteli. Ei nimittäin ollut lenkkarit jalassa, kun olivat kastuneet edellisenä päivänä. Keinua tehtiin ja Neroa pelotti. Voi mun pientä arkaa perroa.

Torstain aksassa meillä oli sijainen, jolla oli ehkä hiukkasen liian suuret odotukset ryhmän tasosta. Meitä oli huimat kaksi paikalla (kaksi muuta treenasi viereisellä kentällä toisessa ryhmässä?), joten ainakin saatiin keskityttyä ihan kunnolla omiin suorituksiin. Tekemämme rata oli ilmeisesti kolmosten tasoa, mutta pätkittiin sitä ja jätettiin tyhmiä esteitä pois välistä (keinu...) Nero ei tykännyt puomista ollenkaan, ilmeisesti keinu oli astetta pelottavampi tapaus. Pari kertaa tehtiin yksittäisenä ja johan toimi taas. Positiivisinta radalta oli, että aan alastulokontakti oli ihan huippu! Nepsuliini teki esteen vauhdilla ja jäi tasan seisomaan siihen mihin piti. Oli ihan kivat treenit, vaikka olikin ehkä meidän taitotasolle hieman liikaa.

Perjantaina alkoi ESSn järjestämä pentualkeis-/alkeiskurssi. Suunnattiin siis Malmille, tuuliseen ja sateiseen syysmyrskyyn. Kurssilla on meidän lisäksi viisi shelttiä. Halli oli melkoisen pieni, mutta onneksi siellä oli erillinen tila, jossa odottaa koiran kanssa tai jättää koirat odottamaan. Hyvä yhdistelmä, kun oli samaan aikaan kolme pienintä pentua, Sora ja kaksi muuta, odottamassa. Ääntä riitti. Oikein lietsoivat toisiaan.

Me aloitimme leikkimällä koirien kanssa. Sora leikki yllättävän hyvin! Tein viime viikolla vanhasta lakanasta vetolelun, lakananpalaan pari solmua ja avot. Sora saa siitä paljon paremmin kiinni kuin hienoista ja kalliista leluista, joita on tullut ostettua. Pentu suorastaan repi lelua ja pientä murinaakin kuului välillä, jes!

Ensimmäinen varsinainen esteharjoitus oli putki. Tehtiin ihan suoraa putkea ja palkattiin lelulla. Koulutusohjaaja piti koiraa toisessa päässä putkea ja itse oltiin toisessa päässä kutsumassa. Soralle suurin ongelma oli, että piti mennä vieraan ihmisen syliin. Putkesta paineli oikein nätisti. Tehtiin sekä keltaista että mustaa putkea, jottei myöhemmin tule erilaisien putkien kanssa ongelmaa.

Toinen tehtävä oli siivekkeen kiertäminen. Me ei olla ennen harjoiteltu yhtään kiertämistä, mutta ihan hyvin sujui. Tässä palkattiin namilla ja käskyksi takaa. Namit meinasivat vain olla liian hyviä, joten kierrokset nousi ja saattoi se vähän kädessäkin roikkua. Mutta eipä se mitään, parempi vain että on innoissaan.

Kotiläksyksi saatiin kiertämisen harjoittelua, tavoitteena saada koira lähetettyä noin metrin päästä kiertämään siiveke. Tänään kokeilin ensimmäisen kerran lenkillä, ihan normaaleilla nappuloilla ja hihhei. Kierrokset nousi nollasta sataan alta sekunnin, kun oli kaksi muutakin koiraa mukana. Onneksi saatiin tehtyä oikeita suorituksia ja nyt ollaan siis hyvällä alulla.

Tänään agilityssa palattiin perusteisiin. Tehtiin yksittäistä keinua, rengasta ja otettiin keppejä. Neroa ei pelottanut keinu enää niin paljon. Olin itse jämäkämpi "sähän muuten kävelet sinne toiseen päähän" ja asenne auttoi. Kyllähän sitä vielä vähän pelottaa, muttei läheskään samalla tavalla kuin viimeksi.

Renkaasta Nero on tullut nyt pari viime kertaa ohi. Varsinkin jos minulla on rintamasuunta jo johonkin muualle. Tänään meni joka ikinen kerta renkaan läpi. Palkkasin lähinnä etupalkalla ja hieno. Kerran meinasi mennä sivusta, mutta ihan selvästi hiffasi itse, ettei näin, koska meni hyvin nopeasti maahan ennen estettä ja jäi miettimään. Uudella yrityksellä sujui hienosti.

Ja sitten se päivän voitto. Meidän kepit sujuivat myös väärältä puolelta! Otin käsiavun mukaan, mutta mitä sitten. Nero tuli joka ikinen kerta oikeasta välistä! Ihan hurjat leikit sai palkaksi. Oikealta puolelta ei sitten sujunutkaan ihan yhtä nätisti, sillä lisättiin alkuun putki ja hyppy sekä keppien jälkeen vielä hyppy. Kierrokset nousivat ja samaa tahtia katosi keskittyminen. Kultaista keskitietä etsimässä. Saatiin me siihenkin onnistunut suoritus. Note to self, ei etupalkkaa keppien kanssa. Paineistaa pientä perroa vielä liikaa. Ja lisää toistoja! Kaiken kaikkiaan jäi päälle voittajafiilis ja hip hei hurraa!

Kotona käytiin vielä kävelemässä Neron kanssa pieni lenkki ja kerpele se osasi tehdä 2on2offin kivelle, vaikkei ole ikinä tehnyt. Pysähtyi just siihen mihin piti nopeasti ja tarkasti. Voitto x2!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti