maanantai 31. joulukuuta 2012

Mihin tähdätään?

Meillä on mennyt joululoma täysin lepäillessä. Ensin luulin, että koirilla oli joku flunssan tapainen, mutta näyttääkin siltä, että meillä on nenäpunkki. Tosi hirveen kivaa. Vielä en ole lääkkeitä hakenut, joten pari päivää katsellaan vielä. Nerolta oireet ovat loppuneet oikeastaan kokonaan, mutta Sora vielä pärskii ja "niistä". En sitten tiedä.

Vuoden loppu on nyt, joten katsastetaanpas viime vuoteen ja tulevaan. Tälle vuodelle ei oikeastaan ollut mitään tavoitteita. Lähinnä päästä Neron kanssa agilityyn ja saada siihen lisää itsevarmuutta. Arkuuden lievittäminen tulee olemaan koko elämän kestävä projekti, mutta tämän vuosi on ollut oikein hyvä. Agility selvästi parantaa Neron itsetuntoa ja jee!

Soran tulo oli myös "tavoite". Mikään ei ollut varmaa, mutta sain kuin sainkin oman pienen sinisen. Soran kanssa vuodelle ei asetettu muita tavoitteita kuin toisiimme tutustuminen ja suhteen luominen. Leikkiminen, kontakti ja palkkaamisen harjoittelu ovat olleet tärkeimpiä juttuja.

Ensi vuodelle onkin sitten paljon konkreettisempia tavoitteita.

Nero

Virallisissa agilitykisoissa starttaaminen ja nousu kakkosiin
Tällä hetkellä ainoa asia joka meitä estää on se penteleen keinu. Ja sehän me saadaan kuntoon alkuvuoden aikana. Sitten starttaillaan ja saadaan kisakokemusta, jotta nousu on mahdollinen. Jännitys jännitys jännitys häiritsee. Tahdon, että kisasuoritus onnistuu rutiinilla.

Frisbeen ja flyballin harrastelu virkistyksen puolesta.
Nämä on meijän kuntoilun puolesta ja ilman tavoitteita lajeja. Nero tarvitsee välillä aivot narikkaan toimintaa. Leikitään pallolla ja heitetään frisbeetä. Varsinkin frisbee kaipaa minulta harjoittelua heittämisessä. Nerohan koppaa, kunhan vain heitän hyvin.

MEJÄn aloittaminen
Tavoitteena olisi tehdä lumien sulettua vähintään kaksi jälkeä kuussa, mielellään paljon enemmän. Kuusi voisi olla hyvä, riippuen muista aktiviteeteista. Pitkän ajan tavoite on päästä kisaamaan, mutta siihen on aikaa.

Näyttelyistä H
Käydään ehkä jossain pienessä ulkoryhmiksessä hakemassa se H. Mejää tulevaisuuden valiotumisia ja kaikkea muutakin varten. :D Tähän samaan voisi lisätä, että mätsäreissä käydään ensin tottumassa, koska se tulee olemaan vaikein osa meidän näyttelyuraa.

Terveys
Tahdon kuvauttaa Neron selän. Ja samalla reissulla varmaan sitten lonkat uudestaan, ettei vaan ole tapahtunut muutosta huonompaan. Hinnasta riippuen. Lisäksi kilppari-testi olisi paikallaa, vaikka ihan vaan koska perroilla sitä esiintyy.

Sora

Agilityssa sytyttely ja estevarmuus
Kisaikään Sora tulee syyskuussa, mutta ei ole mikään kiire. Välillä on ollut vaikea muistaa, että treenaa pennun kanssa, kun Neron kanssa aloitettiin vasta melkein kaksi vuotiaana. Tavoitteena siis saada Sora rakastamaan aksaa. Ajattelin opettaa Soralle juoksukontaktit, mutta katsellaan. Kisaamaan mennään, jos koira on valmis, koska lisenssi on. Jos taas Ruusu ohjaa Soraa niin kuin ollaan pikkuisen puhuttu, niin sitten ei.

TOKOssa ALOn liikkeet kasaan
Me osataan vuoden päästä ainakin kaikki alokasluokan liikkeet, toivottavasti muutaman muunkin. Kisoihin ei ole kiire, enkä tiedä päästäänkö koskaan niin pitkälle. Mutta liikkeitä opetellaan.

MEJÄä aloitellaan
Tähän samat kuin Nerolla, joskin Soralle laji tulee luultavasti olemaan ihan vaan väsytystä varten :D

Terveys
Maaliskuun jälkeen Soralle täydet luustokuvaukset. Ainakin lonkat, kyynärät ja selkä. Lisäksi tutkitutan polvet, silmät ja sydämen.

Näyttelyissä käydään ainakin muutamisssa
Shelttierkkari, Tuusula KV, Hyvinkää KV, Helsinki Voittaja ja Winner ja pohjoismaiden voittaja. Ainakin jos tulosta tulee. Mätsäreissä kanssa käydään.

Ja sitten ne kaikista tärkeimmät tavoitteet. Pysytään terveenä. Pidetään kivaa yhdessä. Lenkkeillään, liikutaan, opetellaan. Nautitaan elämästä!

Hyvää uutta vuotta kaikille! Tehdään siitä vielä parempi kuin tästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti