Pyöritellään

Maanantaina agilityssa tehtiin tällaista pyöritystä. Rataantutustumisessa oli ihan älyttömän vaikeaa muistaa, että missäs se seuraava este olikaan ja mihinkäs suuntaan sitten jatkettiin. Tarpeeksi kun pyörittiin, niin johan alkoi idea syntyä ja ratakin hahmottua. Päätin kerrankin piirtää viivoja havainnollistamaan, että miten me tehtiin. Joten:

Kuvassa on siis Neron juoksulinjat näkyvissä. Kakkosen ohjasin takaakierrolla ja otin koiran persjätön tapaisella mukaan esteen jälkeen. Koira oli silloin siis vasemmassa kädessä, mistä oli helpompi jatkaa kolmosen takaakierrolle. Nelos putken jälkeen taas koira vasemmalla puolella ja lähetys vitosen takaakiertoon, valssi ennen kutosta ja loppu tosi suoraviivaisesti.

Vaikein osa oli ehdottomasti 1-3. Jäin liian kauas kakkosen siivekkeestä, jolloin Nero tuli helposti oikealle puolelle; Miksi ihmeessä se olisi kiertänyt kauemmas, kun kerran lähempääkin pääsi! Parilla toistolla saatin ihan nätti suoritus aikaiseksi. Täytyi vaan itse muistaa pysyä tarpeeksi lähellä siivekettä, ajoissa vasen käsi hakemaan koiraa ja katsekontakti. Muuten tuo nyt oli ihan sellainen kiva kieputus.

Minun suurin ongelmani ohjaajana tulee juuri tuollaisissa pätkissä näkyviin kaikista eniten. Olen laiska. Nero vaatii aktiivista ohjausta, se tekee silloin paremmin ja yrittää enemmän. Minä ohjaan vähän sinne päin, josko se vaikka menisi niin kuin pitää. Meidän kouluttajan varmasti eniten käyttämä kommentti on, ohjaa sitä! Nyt pitää oikeasti alkaa takoa tätä päähän. Pitää ohjata alusta asti aktiivisesti eikä vasta sillä viidennellä yrityksellä. Aina kun tehdään, tehdään täysiä.

Sen ohjauksen kuuluu tulla selkärangasta, ei aivoista. Tiedän, että olemme vasta aika alussa tässä, mutta mielestäni on tärkeää tehdä alusta asti niin kuin tullaan tulevaisuudessakin tekemään. Mitä me muuten opitaan? Rataantutustuminen kuulu olla niin huolellinen, ettei enää tarvitse ajatella. Että ne ohjauskuviot vaan tulee siihen. Että kroppa liikkuu niin kuin olet etukäteen ajatellut. 13 vuotta jalkapalloa pelanneena tiedän, että se on mahdollista. Ei tarvitse ajatella, kun liikkuu jo niin kuin pitää. Oma vahvuuteni futiksessa oli aina sijoittuminen ja kentän hahmottaminen. Ei se agility voi niin paljoa erota. Me ollaan sitä nopeampia, mitä paremmin minä sijoitun ja liikun. Kyllä Nerossa riittää vauhtia ja tahtoa ja halua. Minun tässä pitää parantaa.

Tästä lähtien me lähdetään, minä lähden, tekemään mitä tahansa suoritusta täysiä. Nero sen tekee jo. Jos me mokataan, mitä väliä. Me treenataan. Ehkä mä kolmentoista vuoden päästä osaan sijoittua oikein ja nopeimpaan kohtaan aksassakin.


Blogger kettuilee. En saa vaihdettua taustakuvaa. Että pysytään sitten vähän pidempään syksyisissä tunnelmissa...