lauantai 5. tammikuuta 2013

Teenage Dream

Mä en muista, että Nerolla olisi ollut minkään näköistä teini-ikä. Se oli törkeen (ihmis)arka pentu ja siinä kohtaa, kun se olisi voinut teineillä, me rakennettiin itseluottamusta ja keskenäistä luottamusta. Nero on myös tosi pehmeä, eikä sillä varmaan käynyt mielessäkään kyseenalaistaa mitään.

Ja sitten on toi kovapäinen puupää shelttipentu, teiniriiviö, hirviö, jonka täytyy kyseenalaistaa ihan kaikki. Vieraille koirille rähjätään, hihnassa vedetään, sisällä räksytetään, pihasta karkaillaan, muristaan takaisin komennettaessa ja uhmataan auktoriteettia koko ajan.

Joku päivä lähdettiin kävelylle ja naapurin uusi sakumiksipentu oli hihnassa tien varrella. Minä kävelin Soran ja Neron kanssa edellä ja Nalle tuli äitin kanssa perässä. Hienosti oltiin ohittamassa ja mitä tekee Sora, joka on tähän mennessä kävellyt nätisti ohi. No aloittaa kauhean metelin haukkuen ja väliin muristen. Eikä se usko, kun sitä kieltää, vaikka tekisi mitä. Ei ota kontaktia, vaikka seisoisin koko loppu päivän paikallani ja muutenkin perseilee. Jos koirat on vapaana, niin Sora ensimmäisenä alkaa haukkua ja pomppii tasajalkaa, eikä varmastikaan tule, jos huudan. Meillä on ollut tähän mennessä 99,9% luoksetulovarmuus, enkä uskalla lähteä kokeilemaan, tuleeko se sellaisessa tilanteessa. Varsinkin kun lenkeillä on yleensä ihan vain nappuloita mukana nameiksi.

Hihnassa vetämistä on sinänsä vaikea kitkeä pois, että yleensä on kaksi muutakin koiraa mukana. Yksinään kukaan ei vedä, eikä välttämättä kaksinkaan, mutta annas olla kun niitä koiria on kolme. Viimeksi eilen seisoin lähemmäs viisi minuuttia paikallani ja odotin, että hihna löystyy ja Sora ottaa kontaktia. Toimihan se lopulta, mutta plaah.

Nalle ja Nero on aina pysyneet pihassa. Nero pentuna vähän seikkaili, kun ei tiennyt missä rajaa menee. No Sora tasan tarkkaan tietää, milloin se lähtee omasta pihasta. Sen koko olemuksesta näkee, että nyt tehdään jotain tyhmää. Ja silti se lähtee, eikä tule takaisin. Kukaan muu ei saa sitä kuuntelemaan ollenkaan, ja munkin täytyy ihan komentaa, että alkaa tapahtua. Joten koko lauma on aikalailla yksin ulkona olo kiellossa, vaikka ne ennen saivat mennä leikkimään pihalle ja tulla sitten takaisin sisään. Tässä on jo vähän parannusta näkyvissä, mutta on se silti rasittavaa. (Jos oltais vaikka aidattu piha syksyllä, niin kuin ehdotin...)

Shelteistä sanotaan, että ne on herkkähaukkuinen rotu, mutta voidaan kouluttaa hiljaisiksi. Mä en selvästi osaa kouluttaa hiljaisuutta. Monta kertaa haukkuminen tapahtuu sen takia, että Soralla on tylsää, myönnetään. Mutta monta kertaa myös sen takia, että ulkoa kuuluu ääni, Nero tai Nalle ei tee mitään tai tekee jotain. Olen täysin vakuuttunut, että se vaan rakastaa omaa äntään. Kaikista ärsyttävintä on, kun lenkille lähtiessä teinipelle käy niin kierroksilla, että vain sylissä pitäminen auttaa. Mikä tarkoittaa, että meidän ulos lähtöön kuuluu aina vähintään kaksi ihmistä, jos sen tahtoo tehdä rauhassa. Kieltämällä ei saa aikaiseksi yhtään mitään. Sora vaan alkaa murisemaan/hurisemaan ja heti, kun kääntää selkänsä, räksyttäminen alkaa uudestaan.

Että sellaista ihanaa teiniarkea meillä, mä vaan odotan päivää, jolloin Sora muistaa olevansa koira, eikä murrosikäinen agstaava teini. Eikai kenenkään koira jää pysyvästi teiniksi, eihän?

(Hyvät hetket karsittu tekstistä pois rankalla kädellä :D)

6 kommenttia:

  1. Meillä tuo yksi on sen verran nössö että aika vähissä on onneksi ollu angstailut, mutta hitto toi tylsyyttä haukkuminen! Annas olla jos et ala leikkiä kun eteen roudataan kaikki mahdolliset lelut niin hirvee haukku alkaa heti :( Kylmästi vaan oon jättänyt huomioimatta ja joskus se ymmärtää sillon lopettaakin, mutta naapureiden ja omien korvien takia ei tietty kauheen kauan jaksa sitä haukkumista ja komentamista kuunnella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no parasta tossa Soran haukkumisessa on se, että se haukkuu myös Nallelle ja Nerolle ihan samalla lailla jos on tylsää. Ihan raivostuttavaa. Seuraavan kerran kun meen Mustiin ja Mirriin niin tuun luultavasti paineilmapullon kanssa takasin...

      Poista
  2. Tepolla on IHAN samanlaiset teinioireet kuin Soralla! :D Meilläkin on luoksetulo ollut upea ( :D ) tähän asti, mutta nyt tuntuu siltä, että koko homma hajoaa käsiin. Niin pyllystä tällainen murkkuilu.

    Jos vaan laitetaan pojat johonkin sisäoppilaitokseen hetkeksi opettelemaan käytöstapoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisäoppilaitos olis kyllä paikallaan!

      Pitäisköhän itte perustaa sellanen: "Tuo teineilevä koirasi elämään laumaan ja hae takaisin, kun murkkuilu on historiaa!"

      Ja sitte pitäisi niitä jossain laumassa ja antais olla :D

      ((ehkä ei kumminkaa))

      Poista
    2. Joo täytyy kokeilla tällasta bisnesideaa :D Tepon ja Soran koulutuskeskus 24/7

      Poista