Aksa - mikä ihana harrastus

Tiesin jo lähtiessäni treenaamaan tiistaina, että voin kirjoittaa kahdenlaisen postauksen. Joko maailma on ihana paikka ja mulla on maailman paras aksakoira ikinä ja se vaan oppii kaiken niin hienosti ja me niiin noustaan kolmosiin viikonloppuna. Tai sitten toinen vaihtoehto, lopetan aksan, tyhmä laji, kuka idiootti jaksaa tehdä yhtään mitään aksaan liittyvääkään. Ja että varsinkin kontaktit on niin tyhmät ja ärsyttävät, koska millä koiralla on muka täydelliset kontaktit.

Jätin ihan tarkoituksella kirjoittamatta heti treenien jälkeen, jotta voin todeta vähän positiivisempana; Huono kenraali tarkoittaa hyvää ensi-iltaa. Tiistaina käytiin siis Neron kanssa treenaamassa pienen tauon jälkeen kontakteja. Hallille oli kasattu Agirodun Open Class rata, ja hyvin pystyi treenaamaan sekä suoraan että kääntäviä juoksuja. Nero oli unohtanut koko juoksukontaktit. Tähän voi sitten liittää itkevän/masentuneen tai minkä tahansa negatiivissävytteisen hymiön. Ei vihaista, koska liian vähän ollaan treenattu ja liikaa oijottu.

Joka tapauksessa pumpperin kanssa Nero hyppäsi joka kerta liian pitkälle, noin puolikas tassu osui kontaktille, muut maahan. Ilman pumpperia suoritus näytti siltä, ettei koskaan olla harjoiteltu juoksemista. Kokeilin kääntymistäkin. Onnistui merkkikepin kanssa, ilman ei. Varsinkin jos otin yhtään sivuetäisyyttä. Eli perjaatteessa kaikki treenaaminen on ollut turhaa. Jos koira ei muistutuksillakaan muista, ei se varmaan mitään ole oppinut. Tosi masentavaa.

Kaikista huipuin juttu on, että Nero hyppäsi myös aalla kontaktin yli. Like wtf? Ja taisi tehdä lentokeinunkin. On muuten hauska laji tää agility. Me lähdetään kuitenkin kisaamaan, menen suhisemaan kontakteille, ja toivon että Nero osuu. Yritetään vaan saada se vika nolla, muulla ei ole mitään väliä. Meillä on monta hienoa hylkyä, niin voidaan hyvin yrittää tehdä ruma nolla. Sitten Nero saa taukoilla heinäkuun ja käydä lonkka- ja selkäkuvissa. Jos tulokset on hyvät, aletaan miettiä, miten kontakteja ruvetaan korjaamaan. Positiivisesti ajateltuna Nero teki kontakteja lukuunottamatta tosi hyvää rataa.

Eilen Nerppuli pääsi mukaan vetämään issikkamaastoa. Kolme asiakasta ja minä hevosten selässä ja Nero oli niin hienosti! Vähän jänskätti alkuun, mutta lopussa oli jo tosi kivaa. Vetohevoseni Nia keksi hyvä leikin matkan aikana. Se tuijotti Neroa, jolloin Nero haukahti. Seuraavalla kerralla ei taas tuijottanut ja sitten uudestaan. Pöhköt eläimet :D

Sorakin on palautunut kotiin. Ihan vähän oli ehkä ikävä, ja oli aikas kiva herätä aamulla pikku Sopulin vierestä ekaa kertaa melkein viikkoon ♥