maanantai 19. toukokuuta 2014

Teknistätyötä

Perjantaina käytiin seuran vapaissa treeneissä tekemässä puomia. Sujui paremmin kuin viimeksi, jolloin olin valmis lopettamaan koko lajin :D Nero teki hienosti kaikki kontaktit siihen asti, että poistin pumpperin puomilta, jolloin laukka sijoittui väärään kohtaan ja se hyppäsi yli. Eli ilmeisesti toistoja toistoja ja toistoja kaivataan.

Sora teki ensimmäistä kertaa täyskorkeaa puomia ja sujui itse asiassa yllättävän hyvin. Osumisprosentti oli melko lailla sadassa. Muistaakseni ainoastaan toiseksi viimeisessä toistossa (jonka oli tarkoitus olla viimeinen) Sopuli hyppäsi kontaktialueen yli. Lähtöpaikkaa vaihtelin alastulon alusta koko puomiin. Tosi hyvää tekemistä!

Neron oli jo melkein tarkoitus mennä kisaamaan ensi viikonloppuna Tuusulaan JAUn kisoihin, mutta päätin jättää perjantain treenien jälkeen ilmoamatta. Mitä sitä turhaan kisoihin tekemään, jos ei treeneissäkään suju. Tehdään seuraava varovainen kisasuunnitelma HAUn kisoihin kesäkuun alkuun, kun kerta on lahjakortti ja ilmoittautumisaikaa on samalle päivälle asti. Jospa saataisi muutamia treenejä tehtyä ennen sitä...

Sunnuntaina käytiin viimeistä kertaa hyppyteknikoimassa Marin projektin osalta. Tällä kertaa mukaan pääsivät molemmat koirat, sillä ryhmään on sattunut harmittavan paljon loukkaantumisia koirille. Toivon mukaan kaikki paranevat ja palailevat aksan pariin!

Neron kanssa tehtiin etäisyyden arviointia uudelleen paremmalla pohjalla. Lisäksi tehtiin taipumista uutena juttuna. Nero handlasi aikas nätisti molemmat, eikä sen hyppytekniikassa ole paljoakaa korjattavaa. Yksi asia johon Mari kiinnitti huomiota on Neron lähdössä "roikkuminen". Nepsu siis leikkii bordercollieta tai jotain muuta paimenta ja istuu erittäin etupainoisena etukenossa. Hyppyjen kuuluisi kuitenkin lähteä sieltä takajaloista, joten tuosta asennosta se on melko haastavaa. Täytyykin nyt ottaa treenin alle ryhdikkäämpi lähtöasento.

Sora ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt hyppytekniikka harjoituksia, joten aloitettiin perussarjasta. Osasi jokaiseen väliin hypätä. Vähän selkään olisi kaivattu lisää pyöreyttä, ja saatiikiin Marilta ohjeita, miten alkaa työstää tätä (pienillä alustoilla seisomiset, pään venyttäminen etujalkojen väliin, pää matalalla peruuttaminen...) Lisäksi tehtiin kasvavaa sarjaa ja etäisyyden arviointia. Hyvin se handlasi molemmat. Etäisyyden arvionnissa meni juuri päin vastoin kuin Nerolla. Nerppa ottaa mielummin monta askelta kun taas Sora tekee kamikaze luonteelleen ominaisia venytyshyppyjä. Jepjep :D

Kiitos paljon Marille, kun olemme saanneet olla mukana opiskelussa. On tullut itsekin opittua paljon uutta ja nyt osaan ehkä jonkin verran tehdä hyppytekniikka treeniä itsekin, vaikken välttämättä osaisi niitä purkaakaan. Oli puhetta, että kesän aikana käytäisi vielä lisääkin treenaamassa Marin silmien alla mikä käy paremmin kuin hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti