perjantai 15. maaliskuuta 2013

Sora 1v!

Synttäreitä siis vietettiin lähiviikolla Kajaanissa. Otin vaan Soran mukaan ja oli kyllä tosi kivaa viettää aikaa "kahestaan". Käveltiin pitkiä lenkkejä ja Sora sai olla koko ajan mukana. Osallistui meidän tunneille lähinnä pulpetilla nukkumalla, mutta pääsi myös olemaan esimerkkinä "miten vierasta koiraa lähestytään". Ja oli muuten hyvä esimerkki, kun lähestyjät joutuivat oikeasti työskentelemään, jotta pääsivät lähelle. Kamalan hyvin käyttäytyi ja olenkin todennut, että mun koirat on vieraskoreita. Sora ei stressannut yhtään, vaikka jouduttiin vaihtamaan huoneita ja nukkumaan vieraiden ihmisten kanssa.


Tähän tyyliin vietettiin synttäreitä!


Tänään oltiin Neron kanssa agilityssa paikkaamassa ja päästiin treenaamaan takaaleikkausta ihan alkutekijöistä lähtien. Tuli kyllä tarpeeseen, nimittäin ajattelin viime kisoissa, että treenaus olisi tarpeen. Selviin takaaleikkaus kohtiin ei uskaltanut lähteä tekemään leikkauksia, koska niitä ei oltu tehty sataan vuoteen. Nyt päästiin kunnolla harjoittelemaan ja hyvin meni. Tekniikkaa olisi hyvä päästä kyllä tekemään viikoittaan erilaisia juttuja. Ehkä joskus kun on rahaa ja oma agilitykenttä takapihalla.

Talven riemua :)

Sora ilmottautui tänään aamulla agilityryhmään. Toivottavasti päästäänkin sinne!
Sopuli painaa vain 7,8kg ja nyt meillä alkaakin sitten lihaksen ja massan kasvatuskausi, kun luuston pitäisi olla ihan kokonaan kehittynyt.
Loppuun kuvia, joita tämä blogi on jäänyt pitkäksi aikaa kaipaamaan! :)

Lentokala


Silmätrimmi tehty tänään

Luminenä

Siis oikeesti...

Tällänen meininki lähinnä meillä lenkeillä

Tosikot.

Hihi :D

:D


Sora 1v ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti