lauantai 8. marraskuuta 2014

Kuvahaastoin itseni

Sunnuntaina ja maanantaina käytiin treenaamassa Soran kanssa aksaa. Sopuli tyyppi teki aivan sairaan hyvällä asenteella. Meillä alkaa muun muassa kaarrokset valahtamaan! Mikä on hyvä juttu sinä mielessä, että vauhti alkaa selvästi kasvamaan, jee. Kuitenkin Sora osaa ja pystyy kääntymään tiukasti ja nopeasti, joten tässä kohtaa vauhti on paljon parempi juttu.

Koirat pääsi perjantaina mukaan maastoilemaan. Reissu ei ollu ihan niin hauska, koska poni päätti lähteä omatoimisesti takasin tallille ilman mua ja koiria. Tänään Sora pääsi yksin mukaan ja käytiinkin 1,5h lenkki. Reilu kuusi kilometriä tuli kännykän mukaan matkaa ja Sopuli varmasti juoksi paljon enemmän. Sen jälkeen onkin näkynyt epämääräinen bot-mytty jossain nukkumassa.

Ja jottei taas postaus olisi täysin kuvaton, päätin minäkin osallistua blogeissa pyörineeseen kuvahaasteeseen. Tarkoitus on siis valita jo valmiiksi olemassa olevia kuvia tietyistä kategorioista.

Paras yhteiskuva


Tästä kuvasta saattaisin haluta jopa taulun, joskin Neron ilme on niin huvittava :D


Tää kuva taas on vaan aikalailla kiva. Me kaikki :)

Treenaamassa


Kuva kertoo kaiken tarpeellisen meijän agilitysta. Valitettavasti Sorasta en löytänyt yhtään kuvaa, joten Nerppaan on tyytyminen. Ja sekin on jo eläkkeellä.

Kisaamassa


Soran ehdottomasti isoimmat skapat on Helsinki Winner 2012 ja Nerolla Agirotu 2014, josta vain hengailu kuva. Kaikki materiaali kisoista on video muodossa, joten ihan hirveästi ei ollut valinnanvaraa :D

Paras kesäkuva



Mökkeilyä, uimista, ponsi laitumella, aurinkoa, vihreetä ja ihanan lämmintä <3

Paras talvikuva


Tässäkin kuvassa aurinko on keskeisessä roolissa. Luntakin on, joten maisema on vähän nätimpi.

Tunnelmallisin kuva


Eipä tähän taida olla hirveesti lisättävää ♥

Hassuin ilme



Neron naama. Oikeesti vaikeinta ton kuvan valinnassa oli sen ettiminen. Miten voi koira näyttää tolta. Ja Sora nyt edustaa.

Lomalla

 






Soran loma ja Neron loma. Lomat tuntuu eniten lomalta, kun ollaan mökillä, joten jälleen mökkikuvia.

Töissä




Sora opiskelemassa. Hirmu rankkaa toi työnteko. Toka kuva on toissa viikolta, kun oli koirat mukana koulussa. Käytiin ennen ja jälkeen koulupäivän kävelemässä ihanissa maisemissa.

Tihutöissä



Mun koirat ei tee tihutöitä, joten valitsin tähän ällösöpöt pentukuvat. Kumpikaan ei oo oikeestaan koskaan hajottanu mitään tai ehkä aika kultaa muistot? Joka tapauksessa, jos ne on jotain tehny, se on luultavasti tapahtunu pentuaikana :D

Toinen identiteetti

   Oliks tää niinku mun toinen identiteetti? :D

1 kommentti:

  1. VOI NERO JA SEN NAAMA!!! :D ältsi-ihania kuvia <3 en ees tienny et meist on sopulin kaa winnerissä tollanenki kuva ^^

    VastaaPoista