lauantai 16. toukokuuta 2015

Keskimääräsesti on kivempaa voittaa kuin hävitä

Tänään kisoista jäi hyvä fiilis. Käytiin kisaamassa JAUn kisoissa Tuusulan urheilukeskuksessa, joka tuntuu edelleen ihan kotikentältä jalkapallon ansiosta. Tuomarina oli Tomas Berglund ja tosiaan kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata. Kisat oli tosi pienet, mikä ei ollut ollenkaan huono asia.

Ensimmäisestä startista ei ole hirveästi kerrottavaa. Puomin ylösmenolla Sora hidasti vähän vauhtia ja veikkaan että torstai muistui mieleen. Seuraavalla radalla ei mielestäni samaa ongelmaa ollut. Radan kahdeksas este oli keinu, jonka Sora juoksi läpi ja pääsi sen jälkeen sylikyydissä pois radalta. Puolisen sekuntia mietin, että mitä teen ja onneksi pysyin eilisessä päätöksessä.

Seuraavalla radalla keinu olikin ihan alussa ja ohjasin sen oikein liioitellusti. Sora teki tosi hyvän keinun. Toivon mukaan tämä lentokeinuongelma oli tässä ja jos ei ollut, niin samalla linjalla jatketaan. Keinulta mentiin kepeille ja kepit sujui hyvin! Jes! Aan kontakti oli vähän siinä ja siinä. Videolta ehkä jotain tassukarvoja käy kontaktipinnalla ja kiltti tuomari ei antanut virhettä. Aan jälkeen unohdin kokonaan ohjata ja Sora juoksikin sitten seuraavan aidan ohi, mistä tuli vitonen. Loppu rata sujui nätisti, joskin olisin ehkä voinut tehdä putkien väliin sokkarin enkä takaaleikkausta, mutta kun :D Tulos siis 5, aika -9,81 ja etenemä muistaakseni 3,75m/s eli ei huono. Sijoituttiin toiseksi, sillä tuloksia oli kaksi.



Viimeinen rata oli hyppyrata ja tykkäsin kyllä profiilista. Toiseksi viimeinen aita, jolle tultiin kepeiltä, oli sellainen etten meinannut osata päättää ohjausta. Treeneissä olisin tehnyt japanilaisen, mutta sen ajoittaminen on välillä niin vaikeaa. Mietin myös pakkovalssia tai saksalaista. Viimeinen vaihtoehto oli päällejuoksu, johon sitten päädyin, koska ajattelin että se on varmin ja me tehdään nyt se nolla. Rata oli hauskaa luukutusta ja nollana tultiin kepeiltä ulos ja Sora irtosikin vähän reippaammin kepeiltä ja päällejuoksusta tuli pelastuskalastelu ja se toiseksi viimeinen rima tippui. Sorahan ei ole varmaan ikinä rimoja tiputellut, mutta ohjaus oli kyllä huono. Olisi vaan pitänyt uskaltaa tehdä se japanilainen, koska se meillä toimii. Tuloksena siis 5, aika -15,62 ja etenemä 4,69m/s. Nerolla oli parhaillaan etenemä 4,75m/s joten nyt aletaan olla oikeissa lukemissa. Tällä tuloksella voitettiin koko luokka, sillä medeissä ei tehty yhtään nollatulosta.



Sora tykkäsi kovasti palkinnoiksi saaduista possunkorvista, joista toisen sai jo syödä. Tänään pidin koko päivän Soraa hengailemassa mukana kisapaikalla. Lisäksi koko meitä edeltävän mediluokan ajan se teki paikkamakuuta, eikä tehty yhtään mitään kierroksia nostavaa. Keskittyminen radoilla oli paljon parempaa, joten pyritään nyt sitten jatkamaan tällä linjalla. Nyt koira pieni onkin niin väsynyt, että nukkuu sohvan takana :D

Vitoset ei jääneet edes harmittamaan, sillä yleinen fiilis on tosi hyvä. Yksi esteen ohitus ei haitta ollenkaan, kun kaikki muu sujui. Hyppärin jälkeen myönnän päästäneeni suusta, että ikinä ei ole ärsyttänyt riman putoaminen niin paljon. Jaa sitten muistin Neron viimeiset kisat ja sen meidän sertin vieneen riman. Että tämän päiväinen rima on vaan pienen pieni epäkohta muuten tosi hyvällä radalla. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Josko ne nollat seuraavissa kisoissa irtoaisi?

Pakollinen palkintopose ♥


1 kommentti:

  1. Do you understand there is a 12 word sentence you can say to your crush... that will trigger deep feelings of love and instinctual attraction to you deep inside his heart?

    Because deep inside these 12 words is a "secret signal" that fuels a man's instinct to love, look after and protect you with his entire heart...

    12 Words Who Fuel A Man's Love Instinct

    This instinct is so built-in to a man's genetics that it will drive him to try harder than ever before to build your relationship stronger.

    Matter of fact, fueling this dominant instinct is absolutely essential to getting the best possible relationship with your man that the second you send your man a "Secret Signal"...

    ...You'll immediately notice him open his soul and mind for you in a way he haven't expressed before and he will perceive you as the one and only woman in the universe who has ever truly understood him.

    VastaaPoista