Että sellasta

Että sellasta. LTV4 on huonoin mahdollinen arvostelu välimuotoiseen lanne-ristinikamaan. Ja lisäksi epämuotoisia nikamia. Positiivisesti, eipähän ole spondyloosia.

Arkea

Mitään ihmeellistä ei olla tehty. Keskiviikon treenit jäi Sorankin osalta väliin, kun taivas päätti sitten sataa vähän rankemmin. Meidän kenttä kun on nurmi, niin ollaan hiukkasen sään armoilla.

Tänään Sora pääsi mukaan talleilemaan. Ensin se oli vetämässä mun kanssa kahden tunnin perustaito issikkamaastoa. Vähän kymmenen jälkeen lähdettiin tallille, jossa Sora oli hienosti. Sitten mentiin kahdeksi tunniksi lenkille hiekkakuoppaan, minä ja neljä asiakasta issikoilla, jossa Sora sai juosta vapaana koko ajan. Eikä menty pelkkää käyntiä, vaan myös tölttiä ja laukkaa, jolloin Sopulin piti myös vähän lisätä vauhtia. Tosin vähän ei ehkä riitä kuvaukseksi, koska täysiä se taisi painella. Lenkin loputtua piti hevoset hoitaa ja antaa niille heinää.

Sora oli aivan superhienosti! Siis niiiiiiiiiiin mahtavan hyvin. Tallin pihassa lähinnä makoili keskellä katselemassa kaikkea ja maastossa juoksenteli vieressä ja edellä ja jäljessä ja tuli aina mukana. Kertaakaan ei edes yrittänyt mennä hevosten alle ja kertaakaan ei ääntäkään päästänyt. Kyllä saa tollaisille sopiville lenkeille lähteä uudestaankin mukaan.

Maastovedon jälkeen vaihdettiin tallia ja mentiin liikuttamaan oma poni. Sora otti samantien managerin roolin ja keskittyi valvomaan kentän laidalta, että kaikki sujuu hyvin. Neljän aikaan oltiin takaisin kotona, joten kuutisen tuntia meillä kesti kaiken kaikkiaan. Nyt on kerrankin väsynyt hauveli. ♥

Tällaisen päivän jälkeen tulee aina paremmin mieleen, että kuinka paljon mielummin omistan arjessa toimivan koira kuin harrastuksissa toimivan koiran. Arki on kuitenkin se, mitä suurin osa koiran kanssa olemisesta on. Jos vertaa Soraa ja Neroa, Sora on huomattavasti helpompi koira. Sen kanssa voi tehdä mitä vaan ja sen voi ottaa mukaan mihin vaan. Neroa ei voi oikein ottaa mihinkään, sen pää ei kestä ja sitä pelottaa ja ahdistaa. Ja nykyään pitää ajatella myös enemmän sen fysiikkaa. Sora ei treenikentällä ole ainakaan vielä ihan yhtä hyvä, mutta ei kauaa tarvitse miettiä kummanlaisen koiran ottaisin seuraavaksi.

Nerolle pitäisi keksiä joku uusi harrastus. En vaan tiedä, että mikä. Toko voisi olla ihan kivaa, mutta ton pää ei kestä. Rallytoko voisi sopia sen päälle paremmin, muttamutta. Pitää katsella.

Siinä se sitten oli.

Nimittäin Neron agilityura. Koskaan ei kolmosiin asti tulla siis nousemaan. Nerolla oli lonkka- ja selkäkuvat. Sen lonkathan on kuvattu tammikuussa 2012 ja silloin tuloksena oli D/D ja syynä pelkkä löysyys. Silloin saatiin eläinlääkäriltä lupa harrastaa agilitya. Sanoi, että parempikin jopa, koska silloin lihakset pysyvät paremmin kunnossa. Että tärkeää on pitää koira hoikkana ja lihaskunto hyvänä. Joten kaksi vuotta aksattiin.

Pari kuukautta sitten huomasin Nerpan liikkuvan erilailla kuin ennen. Tosi vähän erilailla, ainoan eron huomaa laukassa, jossa se vetää välillä takapäätä jännästi sivulle eikä käytä jalkojaan enää yhtä hyvin. Lisäksi vapaana seistessä Nero on alkanut keräämään takajalkoja enemmän mahan alle, kun ennen seisoi tosi nätisti jalat taaempana. Eikä tätäkään tapahdu joka kerta. Eli ei oikeasti voida puhua mistään isoista ja näkyvistä oireista. Agilityssa eroa ei ole ollut ollenkaan. Joka tapauksessa tahdoin käydä kuvauttamassa lonkat uudelleen ja ottamassa samalla viralliset selkäkuvat. Saatiin aika yli kuukauden päähän Juha Kalliolle, joka on ortopedi ja erikoistunut lonkkiin. Voin suositella erittäin lämpimästi kyseistä eläinlääkäriä.

Perjantaina ajettiin sitten Tampereelle asti kuviin. Aluksi eläinlääkäri tunnusteli koiran läpi ja kokeili liikeradat. Sitten Nero nukutettiin ja minä lähdin aulaan odottamaan (ja mössöttämään shelttipentua. ♥) Parinkymmenen minuutin päästä kuvat oli otettu ja ensimmäinen asia mitä eläinlääkäri sanoi oli, että jätä tää koira eläkkeelle agilitysta ja ota uusi.

Raportista suoraan lainattuna:

"Selässä on nikamien kehityshäiriö, jonka Kennelliitto luokittelee tarkemmin. Kylkiluuparin omaavia rintanikamia on vain 12, vaikka niitä pitäisi olla 13. Tällöin lannenikaman näköisiä nikamia pitäisi olla normaalin 7 kpl sijasta 8 kpl. Näitä erottuu kuitenkin vain 7 kpl, joten myös lannenikamien ja ristiluun rajalla on välimuotoinen nikama. Lukumäärä tasoittuu ristiluussa, joka on huomattavan pitkä ja ilmeisesti koostuu kolmen nikaman sijaan neljästä nikamasta. Välimuotoiset nikamat ovat symmetrisiä, joten rakenne ei välttämättä aiheuta mitään kliinisiä oireita.

"Lonkissa erottuu edelleen voimakas löysyys. Lonkkanivelten rakenne on lonkkavian takia muuttunut: Reisiluun pää on madaltunut ja reisiluun kaula alkanut täyttyä uudisluulla. Reisiluun pään rustopinnan reunamalla erottuu hentoista luutumaa, mutta ei vielä laajoja luupiikkejä. Lihasten kireyden perusteella lonkat ovat jo hieman aristavat ja Nero kontrolloi lonkkien löysyyttä lantiolihaksilla ja lonkkaa koukistavilla pinnallisilla lihaksilla. Myös hauislihasten kireys viittaa siihen, että lonkat voivat jo hieman vaivata. Lihaskunto on erinomainen. Lonkkien muutosten perusteella agility kannattaa lopettaa ja siirtyä kontrolloituun, mutta runsaaseen liikuntaan. Liukastelua, toisten koirien kanssa riehumista ja ylipitkiä lenkkejä kannattaa välttää."

Vähän meinaa olla maanantaikappale Nerppaliini. Kuvat saan toivottavasti myöhemmin sähköpostilla, joten laitan ne sitten tänne näkyviin. // Ja nyt on kuvat saatu.

Käytiin myös tarkemmin läpi kuvista, mitä lonkissa ja selässä on tapahtunut ja mikä vaikuttaa mihinkin. Ehkä pahin esimerkki oli, kun eläinlääkäri näytti kädellä, kuinka vähän Neron reisiluun pää on lonkkamaljassa normaalissa seisoma asennossa. Voin sanoa, että vähän. Kyllähän siinä itku pääsi, kun mentiin Neron kanssa ulos kävelemään. Pikku Nero, joka rakastaa aksaa eniten maailmassa, riekkuu ja kohlaa, rakastaa juosta pallon perässä ja on saanut niiiin paljon itseluottamusta agilitysta, joutuu lopettamaan sen. Ja kun se on niin pirun lahjakaskin.

Nyt pitää vaan yrittää keksiä joku kiva harrastus tilalle, jottei ton koiran pää sekoa lopullisesti. Se kun on alkanut viime aikoina muutenkin enemmän piippaamaan ja pelkäämään ja näyttäisi olevat vähän vaikeeta toi oleminen. Luultavasti saa uida paljon, kun koirauimala on ihan vieressä. Miten mä edes palkkaan sitä, kun se juoksee lelun perässä niin holtittomasti? Palloa ei voida heitellä sitäkään vähää. Ja toisten koirien (aka Soran) kanssa voi leikkiä vaan lämmittelyn jälkeen, ennen väsymistä. (Entä kun me lähetään kerta toisensa jälkeen Soran kanssa aksaamaan eikä se pääse ikinä mukaan?) Pahintahan tässä on, että vika on arkielämään vaikuttava. Täytyy etsiä hyvä fysioterapeutti, jonka kanssa sitten suunnitellaan jumppaohjeet ja järkevää liikuntaa.

Ja toivottavasti siihen ei satu.

(Sora oli ihan superhyvä keskiviikon treeneissä.)