keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Neron elämää on blogi, jonka olen pitkään tahtonut aloittaa, mutten ole saanut aikaseksi. Blogi kertoo lähinnä espanjanvesikoirien Neron ja Nallen sekä kumppaneiden elämästä, mutta mukaan saattaa eksyä joskus jotain muutakin.

Nero on ensimmäinen oma koirani, muttei varmasti jää viimeiseksi. Neron kanssa ollaan harjoiteltu lähinnä perustottelevaisuutta, mutta tänä keväänä menemme kokeilemaan Hyvinkään Seudun Kennelkerhon alkeisagilitykurssin pääsykokeisiin, josko pääsisimme mukaan. Jos ei onni tärppää, niin etsitään mahdollisesti joku muu paikka, jossa treenata. Minä en osaa ollenkaan agia, joten sen takia suunnataan kurssille.

Nalle on meidän perheen koira, lähinnä äitin ja isän. Nalle varmaankin seikkailee kuvissa ja yhteisissä tekemisissä.

Haaveissa olisi toinen oma koira, mahdollisesti shelttinarttu. Tällä hetkellä nimittäin Nero asustaa vanhempien luona ja minä kymmenisen kilometriä pohjoisempana. Nero ei oikein tykännyt olla yksin kerrostaloasunnossa ja Nallellakin oli kova ikävä, joten ainakin tällä hetkellä tällainen ratkaisu. Mutta oman toisen koiran hankinnasta/haaveilusta saa varmastikin myös lukea täältä.

Blogin kirjoittaja eli minä, vappu, olen reilu parikymppinen tulevaisuuden ammattia vielä etsivä nainen. Tällä hetkellä olen töissä kouluavustajana, mutta tarkoitus olisi taas opiskelemaan hakea. Mahdollisesti suuntaan eläinalalle, ensin eläintenhoitajaksi ja siitä ehkä eteenpäin. Minulla on aina omasta mielestäni loistavia ideoita, katsotaan tulevatko ikinä toteutumaan.